Pirjo Honkasalon ja Pirkko Saision uusi yhteinen elokuva täyttää taide-elokuvien määritelmän. Orendassa on kuvauksellisuutta, symboliikkaa, jota pateettinen musiikki paikoin alleviivaa. Se on myös hidastempoisen viipyilevän filosofinen, eli lähtökohta on, taide-elokuvan tapaan se, että sen vastaanotossa katsojalta vaaditaan paljon.
Elokuva kertoo kahdesta naisesta, etäiselle saarelle erakoituneesta papista (Pirkko Saisio) ja itsemurhan kautta miehensä menettäneestä laulajasta (Alma Pöysti), joka saapuu saarelle, jonne hänen miehensä haluaa tulla haudatuksi ja vielä saarella asuvan papin siunaamaksi.
Itsemurhan tehnyt mies on naisten välillä yhdistävä elementti, jonka ympärille punoutuu elokuvan tarina, joka tulvii filosofisia viittauksia historiaan, musiikkiin, kuin myös kirjallisuuteen. Suurimmalta osalta saarella tapahtuvassa elokuvasta voi tunnistaa kaikuja Ingmar Bergmanin kuin myös Andrei Tarkovskin elokuviin.
Pirjo Honkasalon tausta on dokumentaristi ja kuvaaja. Hänen edellisen elokuvansa kuvasi nuori Peter Flinckenberg, josta tuli hänen läpimurto työ. Orendan kuvaaja on myös uransa alussa oleva Max Smeds. Elokuvan kuvauksen kokonaisilmeestä ei voi välttyä ajatukselta, kuinka paljon kuvauksessa on Honkasaloa itseään.
Orenda on oman elokuva genrensä tyylipuhdas edustaja. Tyylilaji, joka tavoittelee kokonaisvaltaisen taideteoksen olemusta, onnistuuko ohjaaja siinä? Se jakaa varmasti katsojan mielipiteitä, niin kuin taide-elokuvan eräs tehtävä onkin.
Juhani Styrman
Kuva: Elokuvan nimi – Orenda tarkoittaa elämänvoimaa, sen käsite on tuttu kaikissa vanhoissa kulttuureissa (Max Smeds ©Bufo).
