itti kirjan hurjasta vuodesta ’68, Musta ja valkoinen protestisukupolvi: Kuohuva kesä ’68 Yhdysvalloissa. Hän oli nuorena freelancerina tehnyt Yleisradioon ohjelmasarjan sen ajan Yhdysvalloista. Se perustui nuorten ihmisten haastatteluihin. Siltä ajalta oli säilynyt nauhoituksia ja käsikirjoituksia. Eräässä tilaisuudessa uteliaat opiskelijat lupasivat digitoida aineiston, joten hän päätti kirjoittaa kirjan joka jo pitkään piti kirjoittaa.
Anja Koski-Jännes sai toimia Yleisradion puolelta aika vapaasti. Jotain jaksoa kritisoitiin, ettei kaikkia ollut kohdeltu tasapuolisesti. Enimmäkseen palaute oli kuitenkin kiittävää. Yhteensä ohjelmasarja oli kymmenosainen.
Hän oli ollut jo 60-luvulla vaihto-oppilaana ja halusi tavata perheensä ja ystävänsä uudelleen. Anja-Koski Jännestä hämmensi mitä Yhdysvalloissa silloin tapahtui. Vietnamin sotaan lähetettiin eniten joukkoja juuri tänä vuonna. Edward Kennedy murhattiin. Samoin Martin Luther King.
Anja Koski-Jännes: ”Kiinnosti mitä Amerikan nuoriso ajatteli kaikista näistä ilmiöistä ja etenkin Vietnamin sodasta, heidänhän piti sinne lähteä sotimaan. Vaikutti siltä, että kukaan ei ollut siitä innostunut, oli paljon mielenosoituksia sitä vastaan.”
Hän kierteli Yhdysvaltoja ja haastatteli nuorisoa. Hän aloitti New Yorkin osavaltiosta, jossa oli ollut vaihto-oppilaankin. Sieltä matka jatkui Chicagoon ja San Franciscoon. Vielä koukkasi Meksikoonkin. Hänen metodinsa oli, että hän tarttui kysymyksineen paikallisiin ihmisiin.
Hän ei tietenkään tiennyt että vuodesta ’68 tulisi legendaarinen mutta paljon sinä vuonna tapahtui.
Matkallaan hän pääsi seuraamaan mustien vapautusliikettä läheltä, pohjoisvaltioissa se oli ”mustan vallan” liike. Lukio jota hän oli Yhdysvalloissa käynyt oli integroitu eli siellä oli kaikenvärisiä ihmisiä.
Anja Koski-Jännes meni vanhan koulukaverinsa Lillianin luokse Chicagoon joka vei hänet näihin piireihin sisään. Lillian kuului nuoreen, vihaiseen pohjoisvaltioiden suurkaupunkien mustaan väestöön. He olivat pettyneitä siihen että etelässä hyvin toiminut kansalaisoikeusliike ei millään tavalla vähentänyt mustien sortoa pohjoisvaltioissa.
Mustan valan liike oli vahvoilla, se oli hyvin suosittu. Eikä se ollut vain vihaisten nuorten ihmisten liike. Rauhanomainen Martin Luther King murhattiin ja vallitsi ymmärrys, että valkoiset eivät todellakaan ymmärrä mustien asemaa.
Anja Koski-Jännes pääsi toimittajan ominaisuudessa aika lähelle liikettä juuri hänen ystävänsä Lillianin ja tämän miehen kautta. Heidän 
kodissaan kävi paljon kavereita, käytiin keskusteluja ja oltiin aktiivisia. Se avasi hänelle heidän perspektiiviään.
Anja Koski-Jännes: ”Koin että se oli erittäin oikeutettua se heidän liikehdintä siellä, en nähnyt tavoitteessa mitään väärää. Valkoiset hahmottivat sen kuitenkin kauhean vaaralliseksi, vakka ideanahan siinä oli vahvistaa mustien yhteisöjä, tukea mustia ihmisiä heidän tavoitteissaan.”
Liike ei pyrkinyt väkivaltaan, eivätkä sen kannattajat menneet valkoisten yhteisöihin mellakoimaan tai varastelemaan. Mellakat syntyivät spontaanisti köyhien mustien epäoikeudenmukaisuuden kokemuksista ja niissä esiintyvä väkivalta kohdistui pääasiassa mustien omien yhteisöjen liikeyrityksiin. Sellaisiin, jotka vain hyödynsivät paikallista väestöä eivätkä tehneet mitään rakentavaa heidän sorretun asemansa parantamiseksi.
Asuinalueet eivät olleet pohjoisessakaan sekoittuneet, mutta olot eivät sentään olleet kuten etelävaltioissa, joissa vielä 60-luvun alussa vallitsi jyrkkä rotuerottelu: mustilla ei ollut asiaa juuri mihinkään julkisiin paikkoihin. Ei ymmärretty, että mustien vaatimukset olivat oikeutettuja.
Kesällä ’68 hippien San Franciscossa alkoi olla jo vähän ohi. Haight-Ashburyssa hippeja vielä eli. Anja Koski-Jännes haastatteli heitä kommuuneissa toimintatavoista ja ideologiasta.
Eräässä kommuunissa oli toisena vierailijana musta mies, joka rupesi kyselemään häneltä kuka hän on ja mistä hän tulee. Keskustelussa selvisi, että mustat pantterit olisivat paljon kiinnostavampia kuin hipit. Mies lupasi viedä hänet liikkeen päämajaan.
Tuloksena oli haastattelu Musta pantteri -puolueen johtajasta Bobby Sealista ja Eldridge Cleaverista, joka oli pantterien tiedotusministeri. Puolueen perustaja, Huey Newton oli tuolloin oikeudessa syytettynä tapahtumasta, jossa kuoli poliisi. Anja Koski-Jännes pääsi seuraamaan oikeudenkäyntiä.
Musta pantteri -puolue sai alkunsa siitä, että valkoisen poliisin sormi oli niin liipasinherkkä. Mustia epäiltiin aina kaikista rikoksista. Sama jatkuu tänäkin päivänä.
Pantterit seurasivat poliisiradiota ja tulivat itse paikalle kun joku pidätettiin ja he lukivat syytetylle hänen oikeutensa. He pitivät myös asetta mukana, koska Kaliforniassa oli luvallista kantaa asetta kunhan sitä ei peitellyt. Poliisit suuttuivat aivan hirmuisesti. Muutkin Amerikan valanpitäjät pitivät mustia panttereita yhteiskunnan vihollisena numero yksi. Lopuksi liike onnistuttiinkin tukahduttamaan.
Harva tiesi että mustien itsepuolustuksen lisäksi pantterit tekivät paljon yhteisöohjelmia. He järjestivät lapsille aamiaisia, tarjosivat terveydenhoitopalveluja ja vaatteita sekä auttoivat köyhiä monessa kymmenessä kaupungissa.
Anja Koski-Jännes tapasi Uudessa Meksikossa myös professori, Edward T. Hallin, jonka kirjasta “The Hidden Dimension” hän oli kiinnostunut. Kirja käsitteli tapoja, joilla ihmiset säätelevät etäisyyksiä toisiin ihmisiin ja hän ajatteli, että tämä valottaisi jollain
tavoin myös eri etnisten ryhmien välisiä jännitteitä.
Paluumatka vei Denverin kautta Chicagoon. Siellä järjestettiin demokraattien kansallinen konferenssi, jossa valittaisiin demokraattien presidenttiehdokas. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin mielenosoitus jossa vaadittaisiin Vietnamin sodan lopettamista, toinen ehdokkaista oli rauhanmiehiä.
Poliisi lähti kuitenkin voimalla tukahduttamaan mielenosoituksia aiheuttaen siten itse mellakan, jota oli tullut estämään. Nuoria oli kymmenentuhatta ja poliiseja ja kansalaiskaartilaisia jopa 23000.
Anja Koski-Jännes vetää yhtymäkohtia nykypäivään. Vaikka mustien asema on monessa parantunut, on siellä edelleen hirvittävää köyhyyttä. Jotkut ovat päässeet eteenpäin, kulttuuripiireissä on merkittäviä taiteilijoita ja muusikkoja. Mutta tavallisella ihmisellä menee edelleen aika huonosti. Black Lives Matter – liike on taas noussut poliisiväkivaltaa vastaan.
