Yliopistotutkija Tampereen yliopistolta Anna Elomäki julkaisi Kalevi Sorsa -säätiön julkaisusarjassa artikkelin Kohti feministisempää 
talouspolitiikkaa. Siinä hän esitteli seitsemän askelta, jolla suomalaista talouspolitiikkaa voisi ohjata feministisempään suuntaan.
Anna Elomäki on tehnyt tutkimusta, mikä liittyy sukupuoleen, valtaan, talouteen ja politiikkaan. Hän on tarkastellut minkälaiset muutokset valtiossa kuten uusliberalisoituminen tai yleinen taloudellistuminen vaikuttavat tasa-arvo -politiikkaan. Anna Elomäki: ”Olen kiinnostunut kaikenlaisista talouden ja tasa-arvon kytköksistä elikkä talouspolitiikan sukupuolivaikutuksista ja siihen miten tapa tehdä talouspolitiikkaa on sukupuolittunutta.”
Hän on tutkinut myös miten muutoksia valtiossa ja erityisesti talous on noussut politiikan agendalla kaikkein tärkeimmäksi. Miten ne ovat vaikuttaneet feministiseen politiikkaan? Hän ei tunne edustavansa jotain tiettyjä feminismiä, vaan hänen tutkimuksensa on diskursiivista tasa-arvo -tutkimusta, jossa käydään valtakamppailua tämän käsitteen ympärillä, miten se määritellään ja mitä määrittelystä seuraa. Hän ei kuinkaan ole taloustieteilijä vaan poliittisen talouden tutkija.
Hän pitää ongelmallisena sitä että taloudesta saavat puhua julkisessa keskustelussa vain taloustieteilijät, Anna Elomäki: ”Talous on tosi monimutkainen ilmiö ja se on myös asia joka on valtavan tärkeä meille kaikelle, on tärkeää että talouskeskustelussa kuuluu erilaisia ääniä ja että talouskeskustelussa näkyy myös monien eri tieteenalojen tutkimustieto.”
Esimerkiksi talousarviot näytetään sukupuolineutraaleina ja teknisinä asioina. Muissa maissa kuten Iso-Britanniassa on taloustieteilijöitä, jotka ovat ottaneet feminismin lähtökohdakseen, Suomessa heitä on vähemmän. Ehkä taloustieteilijöitä ei edes kiinnosta nämä kysymykset, kysyy Anna Elomäki.
Kalevi Sorsa -säätiön julkaisun oli tarkoitus herättää keskustelua, se on laajempi katsaus tematiikkaan, ei hänen omaa tutkimustaan vaan esitys siitä tutkimuskirjallisuudesta mitä on olemassa.
Taloutta voi ajatella feministisesti monesta eri kulmasta, ei ole vain yhtä feminististä talouspolitiikkaa.
Anna Elomäki esittelee talouspolitiikkaa joka edistää sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta mutta myös parantaa kaikkein heikoimpien asemaa. Suomessa, mutta myös globaalisti.
Anna Elomäki: ”Toinen keskeinen lähtökohta on että feministinen talouspolitiikka ei tähtää pelkästään talouskasvuun, kilpailukykykyyn ja muihin perinteistä talouspolitiikkaa hallinneisiin päämääriin vaan se tähtää myös ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin.”
Tällöin on tärkeää pidemmän aikavälin kestävyys – että maapallolla voisi elää myöhemminkin. Ei vaadita vain tasa-arvoa edistäviä uudistuksia kuten että laitettaisiin muutamakymmen miljoonaa perhevapaauudistukseen tai että pidennettäisiin vanhempainvapaita ja jaettaisiin tämä miesten ja naisten kesken. On ajateltava talous kokonaan uusiksi.
Talouspolitiikkaan liittyy kaikenlaisia taustaoletuksia, kuitenkin kaikkien toiminnan tulisi olla taloudellisesti arvokasta. Sen taustaoletukset saattavat myös pönkittää epätasa-arvoisuutta ja eriarvoisuutta. Pääosin naisten tekemää palkatonta työtä ja hoivaa ei nähdä osaksi varsinaista taloutta. Myös itse työ on Suomessa arvokkaampaa kuin globaalissa etelässä, meidän odotetaan luovan hyvinvointia ensisijaisesti meille ja sitten vasta muille.
Yksi feministisen taloustieteen keskeinen tutkimuskohde on miten mitata palkatonta työtä. Sen arvottamiseen on kehitetty tapoja mitata. Suomessa kyselytutkimusten yhteydessä on kysytty miten ihmiset käyttävät aikaansa. Heitä on pyydetty selittämään ajankäyttöään jollain tietyllä välillä hyvin yksityiskohtaisesti. Näin voidaan koota tilastoja ajankäytöstä ja tätä dataa voidaan jaotella sukupuolten kesken.
Tämä mahdollistaa sen, että palkatonta työtä voidaan lähteä arvottamaan. Tilastokeskus on tehnyt laskelmia kuinka arvokasta se on, kuinka paljon miehet ja naiset palkatonta työtä tekevät. Bruttokansantuotetta vuonna 2012 olisi noussut noin 41% jos tämä olisi laskettu mukaan. Naiset tekevät Suomessa palkattomasta työstä noin 59%.
”Laskenta on tosi tärkeää koska se tekee näkyväksi palkattoman työn, paljonko sitä on, kuka sitä tekee. Samalla kiinnitetään taloudellinen arvo työhön.” sanoo Anna Elomäki.
Palkaton työ on tärkeää, se lisää kaikkien hyvinvointia ja pitää kapeasti ymmärretyn markkinataloudenkin pyörät pyörimässä. Meillä ei olisi sitäkään, jos ei olisi tätä näkymätöntä tukea.
Anna Elomäki on pohtinut, miten palkattoman työn huomioiminen muuttaisi päätöksentekoa ja talouspolitiikkaa. Tämä oli yksi seitsemästä askeleesta. Se pitäisi saada osaksi BKT:n laskentatapaa ja kansantalouden tilinpitoon. Tämä ei ole mikään lähiaikojen asia välttämättä, vaan pidempiaikainen projekti.
Jos uutta budjettia laadittaessa leikattaisiin hoivapalveluista, se näyttää kansantalouden kannalta paremmalta mutta mukaan ei lasketa lisääntynyttä palkatonta hoivatyötä. Kyseessä ei ole säästö, vaan työn ja kustannusten siirto perheille ja yksilöille. Nämä kustannukset tulisi huomioida myös. Helmikuussa kariutunut perhevapaauudistus olisi myös jakanut hoivaa tasaisemmin miesten ja naisten kesken.
Suomen perhevapaajärjestelmää on pitänyt jo pidempään uudistaa, suomalainen järjestelmä on jäykkä ja vanhanaikainen. Naisten ja miesten perhevapaan pituus on jäänyt jälkeen muista pohjoismaista. Paljon keskustelua herättänyt kotihoidon tukeminen on johtanut siihen että nuorten naisten työllisyysaste on alhainen. Suomessa miehet pitävät tosi alhaisen osuuden perhevapaista, vain noin kymmenen prosenttia.
Anna Elomäki vaatii että vastuu jakautuisi tasaisemmin ja vastuut kiintiöitäisiin. Hoivavastuu jaettaisiin ja naisten työmarkkina-aseman parantuisi. Hallituksen arvokonservatiivit eivät halunneet muutoksia kotihoidontukeen ja uudistukselle ei osoitettu rahoitusta.
Yksi seitsemästä askelesta olisi, että budjetoitaisiin sukupuolitietoisesti ja arvioitaisiin talousarvioiden sukupuolivaikutuksia. Tämä olisi helppo askel eteenpäin, johon Suomessakin olisi kaikki ainekset olemassa. Talouspolitiikka vaikuttaa mies- ja naisryhmiin eri tavalla. Muutokset verotuksessa, sosiaalisetuuksien parannukset tai leikkaukset arvioitaisiin ennakkoon miten ne vaikuttaisivat tasa-arvoon. Nähtäisiin, miten politiikkatoimet tosiasiallisesti kohdistuisivat.
Miten vaikuttaisi vaikka takuueläkkeen heikennys, vanhempainrahan tai työttömyysturvan? Nostetaanko se miesten naisten pusseista ja mitkä ryhmät menettäisivät eniten? Valtionhallinnossa tulonjakovaikutuksia arvioidaan mutta ei sukupuolinäkökulmasta. Tämä ei ole mitään rakettitiedettä, sanoo Anna Elomäki.
Sipilän hallitus on ottamassa asiassa askeleen eteenpäin, se on sitoutunut kehittämään talousarvion sukupuolivaikutusten arviointia ja nyt syksyllä julkaistaan ensimmäinen sukupuolivaikutusten arviointi. Vero- ja etuusmuutoksiin keskittyvä arviointi on toteutettu mikrosimuloinnilla, joka hyödyntää olemassa olevia rekisteriaineistoja ja tarkastelee miten muutokset vaikuttavat minkäkin ryhmän käytettävissä oleviin tuloihin.
Anna Elomäki: ”Tavoitteena totta kai olisi että nämä menetelmät otettaisiin valtionhallinnon käyttöön ja nähtäisiin että kun lakisesityksiä valmistellaan niin niiden osana tehtäisiin tällaisia laskelmia.”
Valtiovarainministeriön tulisi arvioida näitä tulonjakovaikutuksia vastaisuudessa, mitkä ryhmät hyötyvät ja mitkä eivät.
Sipilän hallituksen aikaan sekä miehet ja naiset ovat hyötyneet hallituksen talouspolitiikasta, mutta miehet ovat hyötyneet useammin ja enemmän. Keskimääräisesti ollaan plussan puolella, mutta tuloerot ovat lisääntyneet. Edelliset hallitukset olivat kaventaneet tuloeroja, mutta Sipilän hallituksen aikana on tapahtunut pieni käänne huonompaan.
Sukupuolinäkökulmasta ei pidä katsoa pelkkiä veroja ja etuuksia vaan myös julkisten palveluiden vaikutuksia. Suomessa ei valtionhallinnossa millään tasolla arvioida miten palveluiden muutokset kohdistuvat. Mikä on vaikutus toimeentuloon tai käytettävissä oleviin tuloihin. Ruotsissa tämäkin on jo tehty.
Kun otetaan puheeksi työmarkkinoiden segregaatio, sanoo Anna Elomäki että feministisestä näkökulmasta ongelma on naisten työn aliarvostus. Julkisuudessa toistellaan, että palkkaerot saataisiin kutistumaan jos naiset kouluttautuisivat paremmin palkattuihin tehtäviin. ”Miksi te naiset kouluttaudutte sinne sosiaalipuolelle, kun tiedätte että palkat ovat siellä huonot?”
Yksilöitä arvostellaan heidän valinnoistaan, tämä on puhetapa joka elinkeinoelämän tasa-arvopuheessa näkyy, että segregaatio on juurisyy kaikkeen. Feministit kiinnittävät kuitenkin huomionsa rakenteisiin eikä niinkään yksilöiden valintoihin tai käyttäytymiseen. Miksi naisvaltaisille aloille sitten maksetaan huonommin?
Tarvittaisiin sukupuolitietoista kasvatusta, vanhempien pitäisi yllyttää tyttöjä ja poikia eri ammatteihin heidän oma kiinnostuksen huomioiden, mutta tämä ei tätä juurisyytä poista että naisten työtä arvostetaan vähemmän.
Helpoin keino olisi korottaa naisvaltaisten alojen palkkoja, mutta tämä vaatisi solidaarista työmarkkinapolitiikkaa. Miesvaltaisten alojen olisi tuettava korkeampia palkankorotuksia.
Vanhasen kakkoshallitus lupasi naispalkkaerän hallitusohjelmassaan, joka tulisi naisvaltaisille hoiva-aloille. Sari Sairaanhoitaja sai palkankorotuksen, mutta myös muut kinusivat itselleen palkankorotuksia joten vaikutus jäi vähäiseksi. Sen jälkeen heidät haukuttiin pilaavan Suomen kilpailukyvyn. Syyttävä sormi osoitti ahneita sairaanhoitajia.
Voi lähteä työmarkkinapolitiikan kautta, liitot neuvottelevat työehtosopimuksista joista yksi on palkka. Poliittisilla päättäjillä on oma roolinsa kun suuri osa matalapalkkaisista naisvaltaisista aloista on julkisen sektorin aloja. Lastentarhanopettajat ovat olleet julkisuudessa matalien palkkojensa takia, se on myös poliittisten päättäjien ongelma, valtio tai kunta maksavat heille verovaroistaan.
Feministinen talouspolitiikka pyrkii tekemään avauksia ja herättämään ajatuksia, sen tarkoitus on pikemmin herättää kysymyksiä siitä miten talous nykyään ymmärretään. Mitä se tarkoittaisi jos se ymmärrettäisiin aivan toisin? Voisiko katsoa miten feministiset toimet vaikuttaisivat?
