Nicholas Vrousalis on poliittisen filosofian tutkija Leidenin yliopistossa Hollannissa. Hän on tutkinut libertaarisen sosialismin nimellä kulkevaa aatesuuntaa. Hänelle libertaarinen sosialismi on vähän sama kuin libertaarinen kommunisti tai tietty vasemmistoanarkismi.
Libertaari on hänelle sellainen, joka allekirjoittaa väitteen itseomistuksesta. Jos yksilö ei omista itseään, vaan on jonkun toisen omistuksessa, on hän orja. Nicholas Vrousalis ei tätä näkökantaa allekirjoita täysin.
Hänen mukaansa libertarismissa on tärkeintä vahvat yksilönoikeudet, jotka suojaavat yleensä valtiota mutta myös pääomaa vastaan. Yksilön on päätettävä itsestään, hallinnoitava itseään, oltava autonominen. Tätä oikeutta rikkovat sekä valtio että joissain tapauksissa myös pääoma.
Nicholas Vrousalis kommentoi vallan ja pääoman eroa: “Jos olet sitä mieltä että vapaus on omista asioistaan päättämistä, että sinua ei häiritä, mieluummin vaikka niin että toiset ihmiset eivät omista valtaa sinuun eivätkä kontrolloi sinua, päättää elämästäsi – silloin molemmat sekä valtion että pääoman rikkomukset ovat ongelma.”
Tämä rajoittaa vapautta. Kun valtio määräilee, se loukkaa autonomiaa ja vapautta, näkee Nicholas Vrousalis: “Kun pomosi tulee luokseksi ja sanoo, että tee näistä materiaaleista tässä ajassa tällaista tuotetta, niin mielestäni se on myös rikkomus vapauttasi kohtaan, silloin vastustus valtiota ja pääomaa kohtaan yhtenevät.”
Oikeistolibertaarit jotka uskovat itsensäomistamiseen, näkevät että yksilöillä on oikeus omaan henkilöönsä ja kykyihinsä. Ongelmat syntyvät, kun määritellään omistusoikeuksia ulkopuoliseen maailmaan. Sillä niitäkin on oltava, pelkkä itsensä ja kykyjensä omistaminen ei oikeastaan riitä. Täytyy olla oma pääsy tilaan kulkemaan ja tyydyttää perustarpeet kuten ruoka ja vaatetus.
On lisäksi oltava oikeus tuotannonvälineisiin, joilla voi itseään toteuttaa. Ne saattavat olla itsetuotettuja tai perittyjä kolmannelta osapuolelta. Tämä jakaa vasemmistolibertaareja ja oikeistolibertaareja. Tämä voi tapahtua myösmarkkinoilla. Vasemmistolibertaarit olisivat valmiita jakamaan nämä perustarpeet tasapuolisesti.
Kumpikin puoli puolustaa omistusoikeuksia, vasemmistolibertaarit haluavat että ihmiset omistavat itse tuotannontekijänsä ja hallinnoivat niitä demokraattisesti. On oltava maata, koneita, tehtaita, raaka-aineita, joista kaikki ovat tarpeellisia. Niitä ei saisi omistaa sinä tai minä vaan kaikki yhd
essä. Nicholas Vrousalis: ”Tämä ei sulje pois sitä etteikö voisi omistaa muita asioita, kuten autoja, hammasharjoja, taloja.”
Libertaari kommunisti eroaa tässä vasemmistolibertaarista ja varsinkin oikeistolibertaarista. Demokraattinen omistus tarkoittaa, että tuotantotilat omistetaan yhteisesti – kuten tehtaat, koulut, sairaalat ja toimistot. Libertaari kommunisti uskoo että on oltava oikeus kontrolloida työpaikkaasi.
Demokraattinen omistus tarkoittaa myös bruttoinvestointeja, jotka nykykapitalismissa määräytyvät markkinoilla.
Nicholas Vrousalis näkee lisävaihtoehdon. Todellisina demokraatteina luotaisiin kannustimia pääomamarkkinoilla, sananvaltaa demokraattisesti päättää, montako sairaalaa, koulua jne rakennetaan. Päätäntävallan pitäisi olla paikallista.
Nicholas Vrousalis uskoo Engelsin tapaan että valtio aikanaan häipyy pois. Mitä enemmän taloudellista toimintaa valuu alemmille demokratian tasoille, sitä enemmän se sulautuu toisiinsa. Demokraattisten prosessien kuten parlamenttien ja neuvostojen, kunnanvaltuustojen, kautta vähitellen valtio häviää sulautuessaan ihmisten jokapäiväiseen toimintaan. Tämä on libertaarisen kommunismin traditiossa tie eteenpäin ja tätä on tuotava esiin.
Kuinka päästään täältä sinne? Hän tarjoaa vastaukseksi vanhanmallisia demokraatt
isia neuvostoja joissa ihmiset ottavat haltuun työpaikkansa. Pomoista hankkiudutaan eroon ja työntekijät nimittävät itsensä tuotantoprosessin hallitsijoiksi. Näin on tapahtunut Venäjällä 1917, Saksassa 1918, Espanjassa 1936, Unkarissa 1956 ja Portugalissa 1974.
Nicholas Vrousalis haluaa tehdä eron sen suhteen mikä on periaate ja mikä on valittu strategia. Edellä mainittu on strategia. Sitten on myös periaatteita ja traditioita, näiden miettiminen ja ylöskirjoittaminen on poliittisten filosofien tehtävä.
Yövartija-valtio on 1700- ja 1800-lukujen liberaalien keksintöä, ei libertaarien omaa ajattelu. Liberaali onkin aikanaan tarkoittanut vasemmistolaista. Moni vasemmistolainen kuten Bakunin tai Kropotkin tuntisivat liberalismin tavallaan myös omakseen ja olisivat ilman muuta vannoneet libertaarisen kommunismin nimiin.
Henkilöt kuten Ayn Rand, Benjamin Tucker tai Robert Nozick omivat libertarismin tarkoittamaan konservatiivista klassista liberalismia.
Yövartija-valtion tehtävä on ainoastaan ylläpitää ja pistää toimeen sopimuksia, suojella markkinatransaktioita sen lisäksi järjestää joitain aivan peruspalveluita joita markkinat eivät tuota kuten maanpuolustus. Nicholas Vrousalis ei tunnustaudu järjestelmän ihailijaksi monestakin syystä, ensimmäiseksi siksi että hän on kapitalismia vastaan.
Sosiaalidemokraattinen tuloja uudelleen jakava valtio on myös valtio. Pitää senkin suhteen varoa ettei se uhkaa vapautta. Se on siltikin parempi kuin yövartijavaltio, mutta libertaari kommunismi olisi parempi kuin kumpikaan näistä järjestelmistä.
Nicholas Vrousalis vastustaa 
myös itsensäomistamista kantilaisittain syin. Idea, että itsensä voi omistaa, että ylipäätänsä ”minun” voi omistaa, on väärä. Se rikkoo ihmisarvoa vastaan. Kirjoja, kyniä, hammasharjoja ja kynsilakkaa voi omistaa, mutta ihmistä ei, ihmiselle ei voi määritellä edes hintaa.
Ihmisiä ei voi myöskään ostaa tai myydä. Ihmiseen ei voi olla omistusoikeutta, ei ruumiiseen, ei henkilöön, ei kykyihin. Jos tämän ymmärtää toisen, voi toisenkin määritellä orjaksi.
Nicholas Vrousalisin utopia on nozickilainen. Anarkia, valtio ja utopia -kirjassa esitettiin eräänlainen pluralistinen paratiisi (tai helvetti). Liberaaleille liberalismia, kannibalismia kannibaaleille jne. – kaikki ovat vapaita tekemään mitä itse haluavat toisten sen kummemmin toisten tekemisiin puuttumatta.
Kenellekään ei pitäisi antaa valtaa yli toisten.
Se mitä kukin autonomiallaan tekee, on tapahduttava oikeista syistä ja järkeä käyttäen. Tämä ei voi toteutua yövartijavaltiossa tai monarkiassa vaan vain pienen valtion anarkismissa. Markkinaprosessit voivat synnyttää tällaisia valtasuhteita toisten yli ja tekevät toisesta tämän palvelijan. Kapitalismissa tämä voisi tapahtua ja siksi se on hylättävä.
