Kiinteistö Oy Kaapelitehtaan toimitusjohtaja Kai Huotari vie mukanaan kierrokselle Kaapelitehtaalle. Se täytti hiljattain 25 toimivaa vuotta kulttuurikeskuksena. Keskusta pyörittävä yritys perustettiin vuonna 1991 ja vuotta myöhemmin itse kiinteistö siirtyi sen omistukseen. Kaapelitehtaan lisäksi yhtiö hallinnoi myös Suvilahden kulttuurikeskusta.
Kierros tehtaalla vie 45 minuuttia ja siinä ajassa ei kerkeä kuin vähän katselemaan, koska nähtävää ja toimijaa on niin paljon. Avoimet maksulliset yleisökierrokset kestävät noin puolitoista tuntia.
Pitkään Kaapelitehdas oli Suomen suurin rakennus, nykyään isoin kulttuurikeskus.
Vuokralaisia on tällä hetkellä hieman yli 250. Rakennuksessa on 57000 neliötä, pelkkää käytävää 2.5 kilometriä. Kaapelitehdasta kutsutaan myös ”Suomen suurimmaksi julkiseksi vessaksi”, koska vessoja on joka kerroksessa, kaikissa työtiloissa kun ei löydy omia vessoja.
Kaapelilla on kymmenen tapahtumatilaa, joita voi vuokrata lyhytaikaisesti: Merikaapelihalli, Valssaamo, Pannuhalli, Pannuhallin kellari, Puristamo, Turbiinisali, kolme neuvottelutilaa ja kattosauna.
”Huokausten silta” eli siivet yhdistävä korkealla kulkeva ylikulkusilta rakennettiin 60-luvulla, kun tuli säädös että tuotantotiloista on päästävä tietyssä ajassa sosiaalitiloihin.
Ensimmäisestä kerroksesta pääsee ylös tavarahissillä, jossa on tilaa noin sadalle hengelle tai 8000 kilolle. Kuvista pääsee näkemään valtiovieraat joita hissillä on kuljetettu. Jo vastapaino on sekin melkoisen kokoinen. Kai Huotari: ”Kekkonen piti huolen, että tässä hississä tarjoillaan vodkaa, koska ei puhunut venäjää eikä halunnut kiusallista tylsää hetkeä.” Myöhemmin hissi on toiminut esitystilana ja siinä on kuvattu musiikkivideoitakin.
C5:een (C-portaan viides kerros) on koottu muistoja rakennuksen teollisuusajoista, joista
muistona kumisaappaat, kalossit, kaapelit ja kännykät.
Vuonna 1912 perustettu Suomen kaapelitehdas Oy rakennutti uuden tehdasrakennuksensa Salmisaareen vuosina 1939-1954 kolmessa vaiheessa.
Suomen Gummitehdas osti 20-luvulla Suomen kaapelitehtaan osake-enemmistön kumia käytettäessä kaapeleiden eristyksessä. Reilu kymmenen vuotta aikaisemmin Gummitehdas oli pelastanut tuolloin vielä puuhiomateollisuudessa toimineen Nokia Oy:n konkurssilta. Nokiasta tulisi Gummitehtaan jalkineiden tuotemerkki.
Vuonna 1967 yritysrypäs lyötiin yhteen Nokia Oyj:ksi. Herra nimeltä Björn Westerlund, joka ensin oli kaapelitehtaan tekninen johtaja ja sittemmin toimitusjohtaja, nimitettiin täten Nokian pääjohtajaksi.
Björn Westerlund kertoi muistelmissaan, kuinka talvisodan aikaan tehtaan vielä toimiessa Merikorttelin vanhassa tehdasrakennuksessa Punavuoressa pommituslentojen tullessa Suomenlahden yli, yksi pommi osui tehtaan huonojen kaapeleiden varastoon ja se ponnahti kumista takaisin ylös räjähtäen ilmassa. Kaikki ikkunat rikkoutuivat mutta kuolonuhreja ei tullut.
Suomen teollisuuden digitalisoituminen alkoi sekin Kaapelitehtaalla. Björn Westerlund näytteli tässä keskeistä roolia tilatessaan Suomen ensimmäiset suurtietokoneet. Tehdas myi laskentakeskuksensa palveluita myös muille yhtiöille ja Suomen tietojenkäsittelytieteen historian katsotaan alkaneen täältä. Laskentakeskusta kutsuttiin Salmisaaren yliopistoksi.
Vuosien saatossa Nokia laajensi toimintaansa kulutuselektroniikkaan. Se teki tietokoneita, televisioita ja radiopuhelimia – ensin puolustusteollisuudelle ja sittemmin kuluttajamarkkinoille. Ensimmäiset kokeilut telekommunikaatiossa tehtiin kaapelitehtaalla.
80-luvulla Nokia siirsi toimintojaan pois ja alkoi vuokrata tiloja taiteilijoille. Talo täyttyi taiteilijoista aika nopeasti. (ks. lisää https://www.kaapelitehdas.fi/tietoa/historiaa.)
Nykyään talo pyörii noin kuuden miljoonan liikevaihdolla, josta 85% tulee pitkäaikaisista vuokralaisista ja 15% erilaisista tapahtumatiloista.
On tärkeää että vuokralainen kykenee maksamaan vuokran, mutta pitää myös istua Kaapelitehtaan profiilin. Kaikki tilat on tätä nykyä täytetty, vaihtuvuutta on siksi hyvin vähän.
Taiteilija sanoi tarvitsevansa vaikka 60 neliötä ja sen jälkeen pystytettiin halleihin väliseinä. Näin lohkomalla koko talo vähitellen täyttyi.
Taiteilija-ateljeita on nykyään yhteensä noin 130. Ajan myötä tehtaan käytäville rakennettiin taiteilijoille pensselinpesupaikkoja, koska monien maalareiden käyttämä öljyväri olisi muutoin tukkinut talon viemärit.
Virka-aikana kaikki ovet ovat auki, avaimella pääsee sisään myöhemminkin. Yhteisö torjuu itse varkaita: ”Kaikki ovat jääneet kiinni ketkä täällä on olleet”, sanoo Kai Huotari.
Kai Huotari moikkaa tuttavallisesti talossa vastaantulevia. Hän on ottanut tavaksi jottakäydä kerran viikossa jonkun uuden vuokralaisen kanssa lounaalla.
Bauer-media, jolla on seitsemän kaupallista radioasemaa, on yksi Kaapelitehtaan pitkäaikaisista vuokralaisista. Kai Huotari: ”Kaapelitehdas on ollut tärkeä kasvualusta kaupalliselle radiolle Suomessa. Kaupallinen radiotoiminta vapautui 80-luvun lopussa, Radio city aloitti Lepakossa, mutta nykyään sekin toimii täällä.”
Bauer -median tilojen alakerrassa on lähinnä toimistotiloja, ylhäällä studioita joista lähetykset tehdään.
Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkilla on tiloja kaapelitehtaalla. Siellä lapset ja nuoret voivat harrastaa arkkitehtuuria. Se on uniikki konsepti maailmalla, Kai Huotarin mukaan.
Helsingin keskusta on hiljalleen laajentunut tehtaan lähistölle, alkuun tehdas oli aivan laitakaupungilla.
Sen alla on vanha Tamm
asaari, joka on peruskalliota, vaikka ympärillä on paljon täyttömaata. Viereinen Helsingin korkein piste Salmisaaren piippu nousee 154 metriin ja matalin, tehtaan alla olevat Helenin lyijysiilot puolestaan vajoavat 132 metriin.
Kaapelitehtaan alla on lyijyvaippa, joka suojaa sitä tulvilta, mutta ajoittan meriveden noustessa hyvin korkealle joudutaan tehtaalla pumppaustöihin.
Tanssikouluja toimii lukuisia. Balanssistudiot sekä Haapalainen-SuutariJääskö Dance Studios opettavat kilpatanssia ja niissä toimii Tanssii tähtien kanssa – ohjelmasta tuttuja tuomareita ja opettajia.
Zodiac on puolestaan uuden tanssin keskus, joka tarjoaa sekä nykytanssikursseja että järjestää nykytanssiesityksiä. Kaapelitehtaan katolla olleesta Nokian logosta N tuli nykyään Zodiacin Z. Fonttia sai lainata Nokian luvalla.
Tanssiteatteri Hurjaruuthilla on Kaapelitehtaalla oma pieni näyttämö, mutta vuosittaisen päätuotantonsa Talvisirkuksen se järjestää Pannuhallissa, joka vetää noin 400. Yhteensä esitystä käy vuosittain katsomassa noin 30-40 -tuhatta kävijää.
Vuonna 2018 aloitetaan Tanssin talon rakentaminen Kaapelitehtaan yhteyteen. Rakennustöiden on määrä alkaa syksyllä ja valmista pitäisi tulla vuonna 2020.
Paikalla on myös Miina Äkkijyrkän puulehmä, Kai Huotari: ”Pitää kauniisti turvasta silittää niin se tuo hyvää onnea.” Lehmän luona vaihdetavat kaapelilaiset kirjoja.
Kiinteistössä on vain kolme ateljeeasuntoa, joissa saa luvalla asua. On myös asuinsiipi, mutta se ei kuulu yhtiön alaisuuteen. Koko kiinteistössä on vain yksi julkinen ikkuna etelään, josta on saanut seuratakin Madonnan Jätkäsaaren konserttia ihan ilmaiseksi.
Kulttuuri- ja taidetoimijoiden ohella Kaapelitehtaalla on myös monen muunlaisia vuokralaisia. Moni vuokralainen on tunnettu, osa ei, mitä Kai Huotari pitää hyvänä asiana.
On kansalaisjärjestöjä, etujärjestöjä, yrityksiä ja liikuntatoimijoita. Esimerkiksi HeSeta järjestää Helsinki Pridea. Woodnotes Design tekee naruista mattoja ja huonekaluja. Kahden hengen, äidin ja pojan firma, on kasvanut menestyväksi vientiyritykseksi. Helsinki Capital Partners on esimerkki talossa toimivasta ei-luovan alan yrityksestä. Se on pääomasijoitusfirma, mutta sekin lahjoittaa osan pääomastaan kulttuuriproduktioihin ja pitää omaa galleriaa.
Ruumiinkulttuuria löytyy myös kaikenlaista, aikidoa, thai boxingia ja jujutsua. Jujutsu-klubin avainhahmo Auvo Niiniketo on maailman ykkönen lajissaan.
Tehtaan tiloissa toimii myös Helsingin Atleettiklubi. Sen jäseneksi liittyi vuonna 1904 voimamies Verner Weckman. Vuonna 1906 hän voitti olympiakultaa kreikkalais-roomalaisessa painissa Ateenassa välikisoissa ja uudestaan Lontoossa kesäolympialaisissa 1908.
Myöhemmin Verner Weckmanista tuli Kaapelitehtaan toimitusjohtaja, Kai Huotari: Hän oli urheilumies henkeen ja vereen. Vuonna 1952 kun Helsinki isännöi olympialaisia, hän rakennutti Kaapelitehtaan katolle painimolskin ja nyrkkeilykehän harjoituksia varten.”
Kai Huotarin isoisä oli Kaapelitehtaan tiloissa toimivan Vapaan taidekoulun oppilaita. Se on talon viidestä taidekoulusta ainoa, joka valmistaa ammattiin eli opiskelijoista tulee ammattikuvataitelijoita. Sillä on myös oma käytävägalleriansa.
Käytävägallerioita on yhteensä yksitoista ja ne ovat vuokralaisten itsensä ylläpitämiä ja kuratoimia. Myös Kaapelitehtaan kattopuutarha on vuokralaisten itsensä ylläpitämä.
Farbe taiteilijatarvikekauppa on aina ollut yksi talon sieluista, se on Ulla ja Matti Purosen pitämä.
Museosiivessä on Teatterimuseo, Hotelli- ja ravintola-alan museo sekä valokuvataiteen museo. Myös Avantin ja Umon orkesterit harjoittelevat Kaapelitehtaalla. Harjoitussalin avoimesta ovesta soljuu musiikkia.
Pommisuojassa on 50 bändikämppää, joista jokaisessa on ainakin kolme bändiä. Seinälle saa kirjoittaa nimensä, ”ikuistaa itsensä osaksi Kaapelin tarinaa”, sanoo Kai Huotari.
Valokuvausstudioilla ja elokuvatuottamoilla on ollut suuri merkitys talolle. Jukka Male -museossa on uutta taidevalokuvaa ja Rosa Liksom on kerännyt yhteen vitriiniin neuvostoliittolaisten lelujen kokoelman.
Tehdas on esiintynyt monissa elokuvissa, mm. Kaurismäen ja Donnerin Filmeissä. Jörn Donner oli Kiinteistö Oy Kaapelitalon ensimmäinen hallituksen
puheenjohtaja.
Hän on lahjoittanut talolle Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander -elokuvassa käytetyn etsimen. Se on näytillä yhdessä Jussi-patsaan kanssa. Jussi-gaala järjestetään myös Kaapelitehtaalla.
Kierroksen lopuksi voi Kaapelitehtaan toimiston luona ottaa itsestään valokuvan Kaapelitehdas takanaan. Voi pukeutua vaikka sirkuspelleksi, valokuvaajaksi tai elokuva-ohjaajaksi ja päästä osaksi Kaapelitehtaan historiaa.
