Tyylitoimisto

Arabialainen

sulka

 

faktapitoista journalismia

 

 

(C) 2017 ARABIALAINEN SULKA

Kaikki oikeudet pidätetään

toimitus@arabialainensulka.fi

Tyylitoimisto pyrkii tekemään stailauksen helposti lähestyttäväksi periaatteessa kenelle tahansa. Se työllistää vapaita stailisteja freelance-pohjalta. Tyylitoimisto antaa pukeutumisneuvoja.

 

Firman perustaja Satu Korhonen: ”Jos me saamme stailistin palveluja laajasti käyttöön ratkomaan pukeutumisongelmia, edistämme kestävää kehitystä. Stailistin neuvojen avulla tehdään vähemmän hutiostoksia ja vaatekaapit eivät täyty turhalla. Tämä on Tyylitoimiston tehtävä.”

 

Parivuotinen Tyylitoimisto lähti liikkeelle ajatuksesta verkon kautta helposti saatavasta stailistin palvelusta. Henkilökohtaiset palvelut, yrityspalvelut ja tapahtumat ovat tulleet tärkeimmiksi palveluiksi. Näitä pääsee nyt kokeilemaan pop-up –tiloissa kauppakeskuksissa: Kamppi, Sello, Jumbo.

 

Verkon kautta syntyi toiminnalle tietopohjaa ja stailistin konsultointeja. Nyt pyritään kasvattamaan toimintaa. Kiertotalouden kokeilu on tuonut firmalle rahoitusta.

 

Satu Korhonen: ”Missiomme on se, että halutaan stailistien palvelujen käytöstä arkipäiväistä. Se vaatii että käytämme aikaa ja tarjoamme ihmisille kokemuksen ja tietoa palveluista, jolloin ostamisesta voisi tulla arkisempi asia.”

 

Hän jatkaa: ”Stailisteilla on vähän semmoinen klangi, että se on julkkisten glamour-juttuja. Pientä luksusta niissä saakin olla, mutta meidän stylistimme kannustavat tekemään kestäviä ostopäätöksiä.”

 

Listoilla olevilta stailisteilta odotetaan, että he ovat kiinnostuneita sen tyyppisetä toiminnasta, jossa tehdään lähes kenelle tahansa eri tilanteissa konsultointeja, ei vain erityistä juhlaa ajatellen.

 

On ehkä niin, että joku on kokenut rajun elämänmuutoksen, vaikka sairauden ja siksi on haettu hieman muutosta. Perushommaa on, että autetaan ihmisiä näyttämään töissä tai juhlissa hyvältä. On myös tunnettava vartalotyypit, värianalyysit ja hyvän vaatekaapin kulmakivet.

 

Satu Korhonen: ”Meille on tosi tärkeää, että stailisti on kiinnostunut pyrkimään kestävään tyylin luomiseen. Meillä asiakassuhteista halutaan pitkäkestoisia niin että asiakas voi aina tulla takaisin tutulle stailistille.”

 

Konsultaatiota voi tehdä Skypella tai stailisti voi mennä asiakkaan kotiin. Pikkuhiljaa alkaakin löytyä kotiin vaatevarasto, jota ei tarvitse jatkuvasti vaihtaa, että löytyy ”luottokamat”.

 

Satu Korhonen: ”Panostamme siihen että stailisti neuvoo laatuun, katsomaan istuvuutta, neuvoo siihen että omasta vaatekaapista voi yhdistellä asioita, ei vain tukea ostohetkellä vaan oikeaa pukeutumistietoisuutta.”

 

Toimiva perusvaatekaappi elää. Stailauksen tulisi olla kuin kampaamopalvelut, luottokampaaja uskaltaa ehdottaa asiakkaalleen jotain erilaista. Elämäntilanteet ja niiden muutos tuovat uusia ulottuvuuksia, jos saa lapsen, siirtyy työelämään tai jää eläkkeelle.

 

Eniten Tyylitoimiston asiakkaissa on työelämässä olevia 30-60 –vuotiaita. Kiireisiä, mutta jotka silti haluavat näyttää omaa tyyliä, mutta ei välttämättä aina mennä pelkkien trendien perässä.

 

Kampin pop-up –tilassa pukeutumisneuvoja antoi Nina Sjöström. Hän pyörittää omaa toiminimeä ja tuli Tyylitoimiston listoille muotibloginsa kautta saatuaan yhteydenoton. Hän tekee tyyli –ja värianalyyseja.

Hän tekee valinnat ihon- ja hiustenvärin mukaan, riippuen minkälainen ihosävy on, lämmin vai kylmä. Ja silmien väri myöskin. Myös vartalonmuotojen katsominen tarvitsee joskus neuvoja.

 

Nina Sjöström: ”Suomessa on hirveästi lämpimänsävyisiä, mutta myös kylmää värikarttaa edustavia ihmisiä. Talvi on ehkä kaikista harvinaisin, koska silloin on erittäin valkoinen tai hyvin tumma iho, että ei ole välimaastoa. Kesä ja kevät on aika yleisiä.”

 

Vaikka suomalaiset pukeutuvatkin paljon mustaan, ovat he ottaneet hyvin vastaan värikartat joiden pohjalta shoppailla, sanoo Nina Sjöström.

 

Hän sanoo: ”Me suomalaiset pukeudumme kyllä hyvin käytännöllisesti ja mukavasti. Ei tarvitse mitenkään huippumuodikkaasti pukeutua. On selvää, jos menee Parisiin tai Nykiin niin kyllähän siellä on erilainen ilmasto kanssa, pystyy pukeutumaan eri tavalla niin kuin Espanjassakin.”

 

Hän jatkaa: ”Mutta Suomessa pukeudutaan vuodenaikojen mukaan erittäin mukavasti, ei mitenkään huonosti, mielestäni.”

 

Satu Korhonen lisää, että suunnittelijoita onkin haastettava, että samalla näytetään hyvältä mutta vaatteen ei tarvitse silti olla epämukava.

 

Tänä talvena on muotia ylisuuret toppatakit 90-luvun tyyliin kaikissa väreissä. Kamppiin oli valittu selektio vaatteita eri myymälöistä, kevään ja syksyn värejä pääasiassa. Esitellään Tommy Hilfigerin punaista t-paitaa, joka on laadukas ostos.

 

Lisäksi valikoimaan kuului casual –asusteita, joita voi käyttää arkenakin, pienen jujun kanssa - niissä on oltava vähän jotain erikoista. Turtleneckit ovat hyvin muodikkaita. Kolmellasadalla irtoaisi Makian metsänvihreä takki. Se on suomalaista muotoilua, tänne tarkoitettu mutta silti muodikas.

 

Tyylitoimisto jatkaa kauppakeskuskierrostaan ja kerää kokemuksia. Yhteistyötä on kauppakeskusten ja vaateliikkeiden kanssa, kokeillaan olisivatko asiakkaat valmiita kokeilemaan heidän palveluitaan.