Arabialainen
sulka
faktapitoista journalismia
Inkeri Koskinen voitti kirjallaan Villi Suomen historia Vuoden tiedekirja -palkinnon. Kirjassa Inkeri Koskinen käy läpi näennäistieteen kehittämiä teorioita Suomen historiasta.
Kirjan lukuihin on yhdistetty monia tieteenaloja: kielitiedettä, kirjallisuustiedettä, folkloristiikkaa, arkeologiaa, historiantutkimusta, historiankirjoituksen historiaa, suhdetta tieteen ja uskonnon välillä ja poliittisesti motivoitunutta tutkimustakin.
Tieteenfilosofiassa on pyritty määrittelemään tiede yksiselitteisesti. Tämän määritelmän avulla voitaisiin tunnistaa myös näennäistiede näennäistieteeksi. Inkeri Koskisen omat lähtökohdat ovat pluralistiset. Inkeri Koskinen: ”Tiede on ylipäätään semmoinen perheyhtäläinen käsite parhaimmillaan, ei sen yhtenäisempi.”
Kun hän perehtyi aihepiiriin hämmästyi Inkeri Koskinen, miten näennäistiede päätyy toistamaan aina samoja uskomuksia. Samanmuotoiset tarinat saattavat kulkeutua 1600-1700 –luvuilta.
Tuhansia vuosia sitten on vielä ollut perusteltua uskoa astrologiaan. Tieteenfilosofi Paul Thagardin mukaan näin ei enää ole. Näennäistieteissä onkin samoja piirteitä kuin astrologiassa.Näennäistieteilijät eivät kykene vastaamaan heille osoitettuun kritiikkiin, onkin paljon ratkeamattomia tutkimusongelmia, jotka ratkomalla pääsisi eteenpäin. Siksi näennäistiede ei kykene uudistumaan.
Suomalaisesta historiaa käsittelevä näennäistiede kehittyi vahvasti ruotsalaisvastaiseksi. Ruotsalaisten nähtiin peittelevän Suomen kansan loistokasta todellista historiaa. 1700-luvulla kirjoittaneita Daniel Jusleniusta ja Messeniusta seurasi liuta näennäistieteilijöitä. Ruotsissa sen 1600-luvun gööttilaisen historiankirjoituksen tavoitteena oli kertoa mitä kullekin kansalle oli tapahtunut vedenpaisumuksen jälkeen. Tuli kertoa mitä raamatun ja antiikin historiateoksissa mainituille kansoille oli tapahtunut.
Inkeri Koskinen:”Ruotsalaiset käyttivät tällaisissa kansansa suuruudesta kertovassa historiankirjoituksessa saagoja lähteenään. Tämän sivutuotteena syntyi suomalaisten vastaavan tyyppinen historia. Saagoissa mainitaan muutamia sellaisiakin kuninkaita, jotka tulivat suomalaisten muinaisiksi hallitsijoiksi tai muinaiskuninkaiksi.”
Saagoissa mainituista sankareista monien nimet toistuvat, esimerkiksi kuningas Forntjór. Hänen pojastaan Nórrista tuli saagojen mukaan Norjan ensimmäinen kuningas.
Äänteellisten samankaltaisuuksien pohjalta todistettiin, että oma kieli periytyi hepreasta tai kreikasta. Sigurd Wettenhovi-Aspa loi kokonaisia teorioita (tosissaan tai ei, ei tiedetä), että suomi on ihmiskunnan kantakieli. Suomalaiset olivat myös perustaneet muinaisia korkeakulttuureja, kuten fenno-egytiläiset jotka kansoittivat koko Eurooppaa lähdettyään Egyptistä.
Inkeri Koskinen kertoo: ”He levittäytyivät laajemmalle ilmastonmuutoksen ja väenahtauden seurauksena ja asuttivat myös Britannian. Mutta sitten Baabelin kielten sekaannuksen seurauksena Eurooppaan alkoi tulla erilaisia germaanisia kieliä puhuvia barbaarikansoja. He saapuivat Britanniaan ja rauhalliset fenno-egyptiläiset joutuivat perääntymään pohjoisemmaksi. Sinne jäi salaperäinen rakennelma joka kulki nimellä Se-toinen-henge eli Stonehenge.”
Gööttilainen historiankirjoitus taipui historiankirjoituksen edettyä vaiheeseen, jossa kertomukset menneisyydestä eivät itsessään todistaneet mitään, niitä ei enää pidetty luotettavina. Syntyi lähdekritiikki.
Inkeri Koskinen: ”Modernissa historiankirjoituksessa oleellista on, että tutkija osaa esittää kysymyksiä, jotka voivat pakottaa lähteet vastaamaan niihin. Kirjalliset lähteet ovat tekstiä jotka on joskus tuotettu jotain tarkoitusta varten ja tutkijan tehtävä on esittää sellaisia kysymyksiä, että hän pystyy tekemään lähteiden perusteella historiaa koskevia päätelmiä.”
Menneisyyttä voi tutkia esimerkiksi selvittämällä, minkälaisia retorisia keinoja aikoinaan käytettiin vahvistamaan hallitsijoiden arvovaltaa.Jo mainittu Wettenhovi-Aspa kirjoitti isänmaallisen innoituksen vallassa: ”Hänellä ei ollut mitään kovin konkreettisia poliittisia pyrintöjä, kunhan vain vastusti suomenruotsalaisia ja taisteli svekomaaneja vastaan.” sanoo Inkeri Koskinen.
Myös Suur-Suomi –aate tarvitsi kuitenkin oman historiallisen perustansa:”Suur-Suomi –aate tuotti tämmöistä näennäistiedettä, yhtenä sivujuonteenaan näennäistieteellistä Suomen historiankerrontaa, kuten komentajakapteeni Rudolf Dillströmin teos Kalevala ja meri vuodelta 1927. Hän pyrki osoittamaan että Kalevala itse asiassa kertoo sotaisasta menneisyyden kansasta. Siinä oli kaikenlaisia muinaiskuninkaita ja jotuneita. Hänkin perusti päätelmiään vapaalle kielelliselle assosioinnille.”
Myös Ilmari Wirkkala kirjoitti 1930-luvulla pari kirjaa ja lisäksi vielä Heimo-lehteen pyrkien todistamaan että suomalaiset olivat hallinneet joskus koko pohjoismaita ja Venäjän ensimmäiset ruhtinaat olivat suomalaisten jälkeläisiä, Inkeri Koskinen: ”Näennäistieteilijät suosivat ajatusta muinaisesta suuresta Suomen kansasta, joka jotenkin viekkaudella ja vääryydellä oli joutunut aiempaa vähäisempään asemaan.”
Sotien jälkeen tuli teosofista esoteerisempaa kirjallisuutta, jossa tarinaa jatkettiin. Inkeri Koskinen epäilee, että ne ovat jatkuneet vahakopiokoneella tuotetuissa lehdyköissä ja omakustannekirjallisuudessa. Nykyään sen harrastus on siirtynyt verkkoon.
Inkeri Koskinen: ”Nykyisiltä isänmaallisesti innoittuneet verkkokirjailijat toistavat pitkälti blogeissaan näitä 30-luvun huurupäisimpiä tarinoita.”
Hän sanoo vanhimpia venäläisissä luostarikronikoissa mainittuja ruhtinaita aika myyttisiksi hahmoiksi. On kyseenalaista, onko kaikkia heitä koskaan ollut olemassakaan. Nykyään pyritään käyttämään populaatiogenetiikkaa tämän tukena.
Modernimpaa vaihtoehtoista historiankirjoitusta edustaa italialaisen Felice Vincin teoria, jonka mukaan Homeroksen maailma sijoittuisikin pohjois-Eurooppaan.
Inkeri Koskinen osoittaa teoriassa lukuisia ongelmia: Troijan sota, joka siis Felice Vincin mukaan tapahtui Toijassa länsi-Suomessa, ei voinutkaan tapahtua siellä. Agamemnonin rantautuminen viereiseen Aijalaan ei olisi ollut mahdollista, koska rantaviiva oli kaukana nykyisestä Aijalasta, jossa sataman piti olla.
Inkeri Koskinen: ”Tiede on paljon luovempaa kuin näennäistiede. Jos katsotaan mitä kaikkea uutta Suomen esi-isiä koskeva historiantutkimus, arkeologia ja kielitiede ovat löytäneet viimeisen vuosisadan aikana, se on häikäisevää.”
Hän jatkaa:”Näennäistieteilijät toistavat samoja juttuja. Niiden esittäminen jotenkin itsenäisenä tai vaihtoehtoisena, on kummallista. Heiltä puuttuu itsekritiikkiä. Toisaalta, ovathan ne hauskoja ja viihdyttäviä juttuja.”
---
Inkeri Koskisen kuva: Arttu Kataja
