Jussi Kivi vie mukanaan hämäräperäisille tutkimusmatkoilleen

-

TAIDE - OSKAR LINDMAN - (AS)

(19.6.2016)

-

Ars Fennicalla palkittu kuvataiteilija Jussi Kivi vei mukanaan kevättalvella katsomaan rakenteilla olevaa vanhaa Laajasalon öljysatamaa. Hän on tehnyt taideprojektin kaupunkitilan välitiloista, rakenteilla olevista ympäristöistä, salakuljettajien ja pontikankeittäjien vanhoista mestoista...

Laajasalon keskeneräinen rakennustyömaa on kevättalvella lumen peitossa. On koukattava risan aidan välistä ja metsän kautta jotta löytää mestoille. Vartijat kiertelevät alueella ja rakennusmiehet eivät pidä tunkeilijoista.

”Kannattaa mennä tuosta. Ei hetkinen, mennäänkin tuosta.” opastaa kuvataiteilija Jussi Kivi ja käskee seurata hänen jalanjälkiään, koska on siitä juuri kulkenut.

Vanhat salakuljettajien reitit, pontikankeittopaikat, unohdetut kaupunkitilan välitilat tai hämärät rajamaat ovat hänen alueitaan. ”Kyllä jää varmaan sinut kantaa” sanoo Jussi Kivi, mutta näin ei käy.

Kesäöinä fillariretkillä Jussi Kivi löysi paikkoja, joissa oli autiuden tuntu ja oma yöllinen tunnelmansa. Nämä olivat vain kilometrien päässä Helsingin vilkkaasta keskustasta. Ars Fennican voittanut taiteilija onkin vienyt opiskelijaryhmiä katsomaan löytämiään paikkoja.

Hän kirjoitti aiheesta kirjan Hämäräperäisiä tutkimusmatkoja: ”Kirja on stooreja mestoista. Se on lähtenyt siitä että olen käynyt jossain paikassa ja alkanut selvittämään sen historiaa ja muita ulottuvuuksia. Harvemmin niin että olisin ensin tutkinut.”

”Juttuni lähtee siitä, että on joku kokemus ja joku fiilis. Ei vain teoreettinen tai älyllinen juttu, enkä pelkästään että lähden valokuvan takia. Alun perin retket lähtivät seikkailuista, taide on tullut sen jälkeen, mutta kyllä sekin on syy mennä.” sanoo Jussi Kivi.

Sitä miettii, onko turvallista astua, jos ryteikössä tai louhikossa pettää maa alta.

Jussi Kivi alkoi piirtää karttoja löytämistään paikoista. Paikoista, jotka eivät ole oikein kenenkään käytössä: ”Nämä paikat ovat eri valossa, eri aikana erilaisia.”

Öljysataman alueelta on saastuneet maa-alueet kuljetettu muualle. Viime käynnin jälkeen yksi röykkiö on kasvanut parikymmentä metriä. Kauempana ovat rekat täydessä työssä siirtelemässä lisää maata.

Mäen antennin vieressä on 1800-luvun puolivälin rannikkotykin kranaatti, joka on valettu monumentiksi. Suomenlinnassa näitä näkee portinpielinä. Jussi Kivi veikkaa esineen ennen pitkää häviävän, onhan se militariaa.

Alhaalla on punatiilinen pömpeli, jossa on vielä toimivat hälyttimet.

Jussi Kivi kierteli ennen erämaissa, mutta urbaani luonto on hänelle vain eräänlainen mielenmaisema. ”Tässä kulttuurissa tämä voi olla todempaa”, hän toteaa.

Yksi Laajasalon luolista on saanut kutsumanimekseen Mannerheim-luola. Se on aikanaan louhittu ammusvarastoksi. Louhitut kivet ovat vielä kukkulan päällä. 2. maailmansodan aikaan se toimi pommisuojana lähistön huviloille, jotka nekin ovat hajonneet ja huvila-alue metsittynyt.

Nimen luola sai Mannerheim-kuvasta seinällä. Jussi Kiven mennessä sisään sieltä löytyi hillopurkkeja, joissa oli ehkä mäskiä tekeillä. Se oli ehkä jonkun öljysataman työntekijän säilö.

”Viranomaisilkivallaksi” kutsuu Jussi Kivi päätöstä sulkea luolan suu.

Jussi Kivi: ”Suomessa jokamiehenoikeudet ovat hyvät. Jos lakipykäliin mennään niin melkein kaikki on sallittua. Enemmän on myytti että sitä tai tätä ei saa tehdä, mutta loppujen lopuksi mitään ei ole laissa kielletty. Ei toisen pihaan saa leiriytyä, mutta siinä se melkein on.”

Rannan laituriin on ennen tullut tankkeri. Paikka oli yötä päivää valaistu, vähän kuin avaruuskaupunki.

Vanhaan säiliöön on laitettu satoja led-valoja. Poratut reiät synnyttävät valotaideteoksen. Kaupunki on brändännyt aluetta näin, mutta kävelytien ja parkkipaikan katuvalot ovat tämän pilanneet. Jussi Kiven mukaan säiliö oli hieno, kun se hehkui omineen.

Jussi Kivi kopauttaa kivellä kummun päällä olevaa toista vanhaa säiliötä. Se resonoi voimakkaasti. Soundit vielä paranevat jos laittaa korvan aukkoon. Joku on tehnyt graffitin säiliön puoliväliin, vaikka tikkaat eivät edes yllä maahan asti.

Kerran Jussi Kivi näki jonkun kiivenneen säiliön huipulle, mutta ei kerinnyt paikalle kun kameran vastavalosuoja tippui pusikkoon.

Alueelta otetut kuvat ovat itse taiteilijan mielestä romanttisia kuvia ei-romanttisesta maisemasta. Hän näkee korkeat harjut yhtä yleviksi kuin romantiikan vuorien huiput. Maailmalla tällaista valokuvausta on harrastettu ainakin 1960-luvulta asti.

Hän suree alueita, joita Helsingistä häviää: ”Niin kuin tämäkin, tänne tulee kaupunginosa. Sitten tuolla on Stadin Kebab ja pizzeria, R-kioski ja kadut. Sitten tämä ei ole enää, vaan on jotain muuta.”

Helsingin alueella toinen mielenkiintoinen paikka on Mustavuori, jossa on 1. maailmansodan aikaisia luolia. Jussi Kivi sanoo tutkineensa myös urbaaneja tunneliverkostoja, jotka voivat olla tosi pitkiäkin, mutta näistä seikkaluista on vaiettava. Viimeksi hän on tutkinut tunneleita pari viikkoa sitten.

Maisema on jatkuvan muokkauksen kohteena: ”Ei maailma ole oikeasti sellainen, että nappia painamalla kaikki tapahtuu. Mehän kuvittelemme elävämme jossain virtuaalimaailmassa, tämä tässä on fyysistä.”

Hän jatkaa:

”Koko teollinen vallankumous lähti fossiilisista polttoaineista liikkeelle. Koska tehokasta helposti käytettävää energiaa on saatavissa, me voimme myllätä mitä vaan: voidaan rakentaa öljysatama, purkaa se ja rakentaa paikalle asuntoja. Ehkä ne rakennetaan vielä huonosti ja 50 vuoden päästä taas puretaan. Ei ennen ollut varaa siihen eikä tulevaisuudessakaan tule olemaan.”

Jussi Kivi sanoo alakuloisesti, että tiettyjen yhteiskunnallisten voimien edessä tuntee yksilö itsensä pieneksi.