ESA

Arabialainen

sulka

 

faktapitoista journalismia

 

 

(C) 2017 ARABIALAINEN SULKA

Kaikki oikeudet pidätetään

toimitus@arabialainensulka.fi

Avaruusteknologia tarvitsee ja tukee startuppejaan

 

 

AVARUUS - OSKAR LINDMAN - (AS)

(19.5.2017)

 

ESA eli Euroopan avaruusjärjestö pyörittää pientä toimistoa, jonka tehtävänä on autta startuppeja eteenpäin. Teknologia ei ole ongelma ja siksi tukea tarjotaan muilla yritystoiminnan aloilla. Toimiston pomon Frank Salzgeberin mukaan julkisissa tuissa löytyy vähintään 250 harmaasävyä.

Helsingin Startup-konferenssissa Slushissa piti omaa standiaan myös Euroopan Avaruusjärjestö ESA. He ovat luoneet ohjelman, jonka kautta tarjotaan pienen rahoituksen lisäksi erilaisia konsulttipalveluita startup-yrityksille.

 

ESA:n teknologiavälityksen ja uusyrityskeskuksen johtaja Frank Salzgeber sanoo pitäneensä vierailusta: ”Vaikka Slush on jo vähän liian iso, on ihmisten tapaaminen muualla edelleen vaikeaa. Oli hienoa nähdä niin monta samassa paikassa. He haluavat muuttaa taloutta, maailmaa ja yrityksiä. Tämä kaikki paikassa, jossa sitä ei ehkä odottaisi.”

 

Myös Frank Salzgeber piti esityksen vihreällä lavalla. Vaikka Slush oli hänen sanojensa mukaan ”superstressaava”, hän näki siellä viihtyvän kaikenikäiset. Ei oikein riittänyt aika edes juomataukoon.

 

Ennen ESA:a Frank Salzgeber oli töissä Applen tietokonejaostolla ja on vienyt omankin yrityksensä pörssiin.

ESA:n perustehtävä on ylläpitää Euroopan avaruusteollisuutta - raketteja, satelliitteja ja varsinaisia avaruusmatkoja.

 

Startuppien tukeminen on samaa työtä. ESA ei omista suoraan startuppeja, vaan tukee niitä kasvuun. Siltä ei saa myöskään lainaa. Frank Salzgeber: ”Olemme kuin kiva setä, jolla sattuu olemaan oikeat kontaktit osoitekirjassa, pätevää tietoa ja vähän taskurahaa annettavana.”

 

Hollannissa sijaitsevassa pääkonttorissaan se vastaa uuden teknologian käyttöönotosta avaruusteollisuuden sisällä. Avaruusteknologiaa käytetään maan päälläkin, esimerkiksi kännykkäteollisuudessa. Frank Salzgeber todella uskoo startuppeihinsa, Frank Salzgeber: ”Startupit ovat nopeampia, eivät tiedä liian paljon, eivät kunnioita ketään, eivätkä pelkää epäonnistumista.”

 

ESA käyttää partnereita ympäri Eurooppaa. Suomessa keskusteluja on käyty Turun tiedekeskuksen ja TEKES:n kanssa. Vanhin uusyrityskeskuksista on Baijerissa Saksassa, joka on ollut nyt 12 vuotta olemassa. Se tekee tänään ennätystulosta.

 

Esimerkkinä nousevasta teollisuusalasta on Suomessa automatisoitu rahtilaivaliikenne, se on hotinta hottia. Frank Salzgeber: ”Tällä teollisuusalalla tarvitaan vähän kaikkea: avaruusteknologiaa, navigointia, kommunikaatiota ja havainnointia, mutta myös monia yksityisillä markkinoilla tuotettuja asioita kuten teknologiaa, pankkitoimintaa ja vakuutusalaa.”

 

Monia tuotteita voi hyödyntää avaruusteollisuudessa. ESA antaa tukemilleen teknistä tukea, apua markkinointiin ja antaa hieman rahaa eli 50 tuhatta euroa, sveitsiläisille yrityksille annetaan hieman enemmän. Yritysten ei tarvitsew luovuttaa omistusosuutta.

Välillä palautekeskustelut voivat olla rankkojakin.

 

ESA:n logo nettisivuilla toimii eräänlaisena laaduntakeena. Businessenkelit ja institutionaaliset sijoittajat tietävät sen. Heidän kauttaaan voi myös saada ensimmäiset oikeat asiakkaat.

ESA:n tukemista yrityksistä 85% ei ole koskaan mennyt konkurssin.

 

Frank Salzgeber ottaa kantaa, että ESA voisi kantaa enemmän riskiä. Prosenteissa johonkin kuuteenkymmeneen prosenttiin, tällöin voisi tukea useampaa yritystä.

 

ESA:n tukemien yritysten isoin ongelma ei ole koskaan ollut teknologia, se ei kasvata riskiä. Mutta yritystä on voitava skaalata eli kasvattaa.

 

ESA katsoo ensiksi yrityksen työntekijöitä, onko henkilökunnalla kanttia onnistua. Työajasta valtaosa menee tähän, liiketoimintamalli, markkinatilanne ja se teknologia täyttävät loput. ESA:lla on varoja odottaa yritykseltä kannattavuutta pidempään kuin muilla sijoittajilla.

 

Startup-toimisto vie muutamia prosentinosia ESA:n kokonaisbudjetista. Frank Salzgeber vertaa sitä homeopatia-hoitoihin, joiden vaikuttavuus voi silti olla suuri. Sijoituskerroin on hyvä olla suuri.

Alkuun koko touhua pidettiin hulluna, kuka haluaisi sijoittaa avaruuteen? Avaruusteollisuus oli kirjaimellisesti kuin ilmestys ulkomaailmasta.

 

Silti yrityksen perustehtävä on tuottaa myös työpaikkoja, ESA turvaa etteivät ne valuisi Euroopan ulkopuolelle. Kun yritys on saatu markkinakelpoiseksi, siirtyy ESA:n väki sitten seuraavaan projektiin.

 

Frank Salzgeber: “Pyrimme olemaan sijoittajina neutraaleja. Henkilökuntamme on tietty fiksua ja aika ovelaa ja me pyöritämme loistavaa projektia. Teemmekin asiat halvemmalla kuin NASA Yhdysvalloissa. Ei meidän kuulu pelätä ja piiloutua!”

 

Toiminta ei ole pelkkä tukiaismuoto, se on ennen kaikkea tutkijayhteisö, vaikka tehtävänä onkin tuoda markkinoille. Kierrättää voi myös ideoita. Puhtaalla rahatukiainen ei välttämättä hyödytä yritystä, sanoo Frank Salzgeber.

 

Jos ei yrittäjä halua kantaa yrittäjänriskiä, ei ESA:kaan suostu auttamaan. Se auttaa kyllä, sillä ja kun yrittäjät tarvitsevat tukea, eivät ehkä nosta palkkaa tai vain tuhlaavat lähiympäristönsä rahat.

 

Startuppien julkisesti tukemisessa on 250 harmaansävyä, sanoo Franz Salzgeber, se ei ole yksioikoista. Yrityksen hyödyttää olla avoin, suurteollisuudenkin on tuettava innovaatioita ja tähän auttaa moni kumppani.

 

Frank Salzgeberin mukaan nämä ovat bileet: ”Parhaimmat bileet ovat sellaiset missä eri joukot kohtaavat, missä ei tunneta toisia ennakkoon. Jos kaikki tuntevat toisensa vuosikymmenien takaa, tulee bileistäkin tylsät. ”