Arabialainen
sulka
faktapitoista journalismia
Matti Viialainen toimi oman yrityksensä toimitusjohtajana kun projekti vasemmistoliiton synnyttämiseksi alkoi. Askelmerkit pettivät kun puolueen perustamiskokous täytti kokonaisen jäähallin. Hän voitti uuden puolueen puoluesihteeri äänestyksessä vähän yllättäen Matti Hokkasen, jolle roolia oli ennakkoon kaavailtu. Matti Viialainen oli kokouksen käytännönjärjestelijä ja tämä vaikutti varmasti valintaan.
Hän vaihtoi vuonna 2006 puoluetta sosiaalidemokraatteihin ja lähti virkauralle, nykyään hän toimii Etelä-Karjalan maakuntajohtajana. Hän lähtönsä aikoihin puhui, että vasemmistoliiton ja demareihin olisi tullut yhdistyä: ”Muuten jäämme jalkoihin. Ymmärrän että äärivasemmistolla pitää olla oma puolueensa, mutta yhteiskunnassa vaikuttamaan pyrkivä maltillinen vasemmisto, siinä menee voimat hukkaan kun ollaan kahdessa puolueessa.”
Hän näkee, että sisällissodan aikainen jako on aikansa elänyt.
Enää hän ei ole puolueessa aktiivinen, maakuntajohtajana tehdään niiden puolueiden kanssa yhteistyötä, jotka ovat valmiita kuuntelemaan.
Vasemmistoliittoa edeltänyt jako SKDL:een ja kommunisteihin synnytti tilanteen, jossa aina kaikki kokoukset jouduttiin järjestämään kahteen kertaan.
Kun vasemmistoliitto nousi hallitukseen, käytiin koko ajan kissanhännän vetoa puolueen linjasta. Se osallistui 90-luvulla kaksi kertaa hallitukseen. AY-liikkeessä vaikutusvalta oli suurta, rakennuksilla ja Metalliliitossa.
Ohjelmallisia erojakin oli, mutta myös käytännön asioista syntyi kiistaa. ”Ay-liikkeessä toimittiin samaan suuntaan kun oltiin toimittu jo pitkään. Vasemmistoliitto muuttui enemmän vihreäksi ja työväenliikkeen perintö ja puheenparsi aika lailla väheni.” muistelee Matti Viialainen.
Hän arvelee, että esimerkiksi Paavo Arhinmäellä tai Li Anderssonilla ei ole selkeää käsitystä puolueensa historiasta. Ainakin se herättää kysymyksiä.
Se on jatkumo isommassa tarinassa, joka alkoi 1900-luvun taitteessa kun työväenliike alkoi Suomessa nousta. Eduskuntaenemmistö saatiin vuonna 1916.
Matti Viialaisen mukaan se vaikutti vahvasti Suomen itsenäistymiseen. Ilman bolsevikkien valtaannousua Venäjällä tätä ei kuitenkaan olisi tapahtunut. Vaikka Leniniä ja Stalinia voi kritisoida monesta, oli se kuitenkin osapuoli joka oli valmis Suomen tunnustamaan:
”Pitkä linja työväenliikkeessä pitää ymmärtää historiaa, koska se ei ole syntynyt tyhjästä. Myös syyt miksi se on ollut niin vaikutusvaltainen ja suuri, ne pitää myös nähdä.”
Galluppeja kuuntelemalla ollaan päädytty aika vaatimattomiin kannatuslukuihin. Vuoden -58 vaaleissa SKP:n ja SKDL:n kannatus oli yli kahdenkymmenen prosentin ja demarit parhaimmillaan saavuttivat kolmenkymmenen prosentin kannatus. Ennen sotaa kun SKP oli kielletty oli SDP:n kannatus tätäkin suurempaa.
Kommunistiseen puolueeseen Matti Viialainen oli liittynyt jo vuonna 1971. Hän toimi ensin SDNL:ssa.
Vasemmistoliiton syntyessä vasemmiston kannatus oli laskenut jo roimasti. Devan eli Demokraattisen vaihtoehdon perustaminen oli edellytys uudelle puolueelle. SKP:sta heitettiin vähemmistöläiset ulos.
Perussuomalaisten kahtiajako tulee Matti Viialaisen mieleen kun hän tätä muistelee: ”SKP:ssa kävi toisin päin, saarislaiset eli nykyiset soinilaiset voitttivat, heidän tilanteessaan halla-aholaiset jäivät vähemmistöön. Maltilliset pysyivät enemmistönä.”
Tämä vaikutti siihen että vasemmistoliitto perustettiin, mutta vaikutti siihen myös itä-Euroopan sosialistimaiden romahdus. Sitä ei voi kuitenkaan ymmärtää ilman vasemmiston jaon taustaa. Aatteellisesti oli tärkeää että Berliniin muuri oli murtunut.
Muun muassa Claes Andersonnilla oli ajatus kolmannesta vasemmistosta. Aktiivi Käkelän Reijosta piti tulla puheenjohtaja ja Matti Hokkasesta siis puoluesihteeri. Varapuheenjohtajiksi valittiin Saime Kandolin ja Kari Uotila. Uotila oli toiminut telakan pääluottamusmiehenä.
Oli tietyt askelmerkit, mitä kokouksen piti noudattaa. Esimerkiksi Reijo Kekäle ”veti herneen nenäänsä”, tuumi Matti Viialainen. Mutta ilman häntä ei olisi koko vasemmistoliittoa syntynytkään, hän oli SKDL:n pääsihteeri.
Vasemmistoliiton alkuvaihe liittyy tähän traditioon. Ay-liikkeen asema oli vahva jo ”Pekkojen” takia, eli Ahmavaara, Hynynen ja Rautaportaan. Kolme Pekkaa olivat suurten ammattiliittojen keskeisiä vaikuttajia.
Moni puolueessa koki, että hänellä oli liiankin näkyvä rooli. Oltiin menty hallitukseen ja voitettu vaalit, Matti Viialainen kannatti EU-jäsenyyttäkin.
Matti Viialainen: ”Meitä oli joitakin, minä tein hartiavoimin töitä hallitukseen pääsyn puolesta ja sehän onnistuikin. Minut pantiin kyllä sivuun puoluesihteerin paikalta. Hävisin äänestyksen Ralf Sundille puoluekokouksessa reilusti. Ei siinä mitään, varmaan oli ihan hyvä että näin tapahtui koska sitten saatoin keskittyä muihin asioihin.”
Vaikka Neuvostoliitto kaatui, olisi puolue syntynyt ilman muuta. Perustamisvaiheessa NL:n vaikutus ja rahoitus oli jo loppunut, tämä kuitenkin prosessia ehkä vauhditti. ”Uudistumisentuska oli suurta”, sanoo Matti Viialainen. Ihan jo käytännöllisistä syistä, kaikki oli päällekkäistä. Kiistoihin olivat jo kaikki kyllästyneet.
”Piti pitää kahdet kokoukset tai kolmetkin, naistenliitto, nuortenliitto, pioneeritkin. Rahat vähenivät ja pakotettiin rationalisoimaan organisaatio.”
Mutta ennen kaikkea muutos oli ideologinen, Matti Viialainen: ”Ihmiset hakivat uutta aatteellista pohjaa, kolmatta tietä, uutta vasemmistoa. Puhuttiin kolmannesta vasemmistosta jonka piti ylittää tämä SDP/kommunismi vastakkainasettelun.”
Tällöin vihreys oli jo puolueessa vahvassa nousussa. Puhuttiin myös kansalaispalkasta. Ydinvoima on aina jakanut, sillä teollisuustyöläiset ovat aina ymmärtäneet että energiaa on tuotettava ja se ei saisi olla liian kallista. Tämä oli paljon ennen Paavo Arhinmäen aikaa, joka oli vielä nuori kun vihreys alkoi lyödä läpi.
Perusnäkemyksissä oli eroa SKDL:ssa ja SKP:ssa, hallitukseen meno yksi suurimmista. Kävi samoin kuin perussuomalaisten hajotessa. Jotkut puolueissa ovat pragmaattisempia ja haluavat vaikuttaa oikeasti. Matti Viialainen: ”Silloin on pakotettu tekemään kompromisseja, niin sanotusti luopumaan periaatteistaan.”
SKDL:ssa tämä oli aina enemmistössä ja vasemmistoliitossa kamppailua käytiin vuonna 1995. Hallitukseen mentiin äänestämällä. Leikkauksia oli tehtävä, oli lama ja valtiontalous oli ihan kuralla. Ei hallitustaival ollut helppoa, sanoo Matti Viialainen. Syntyi kuitenkin enemmistöpäätös hallitukseen menosta. Oli päätös kyllä täpärällä.
Silloin vasemmistoliitolla oli vaalivoittajana 11,4 prosentin kannatus ja edustajien määrä kasvoi. Hallituksen meno kuitenkin rapauttaa kannatusta. On myös ongelma, että sosiaalisesti kannatuspohja murenee. Samoin kuin SDP:llä, väki ikääntyy ja menee hautaan.
Vasemmistoliiton kannatus väheni vuoden 1999 ja 2003 vaaleissa. Oppositioonkin jääminen ei auttanut. Kulttuuriministeri teki kostean matkan Sotshiin, se jäi monen mieleen.
Esimerkiksi Tsekeissä ei ole kolmannen vasemmiston puoluetta ollenkaan, on vain kommunistit ja demarit, jotka nekin pärjäävät poikkeuksellisen hyvin. Matti Viialaisen mukaan maailmanhistoriallisesti merkityksellisintä oli kuitenkin NKP:n ja Neuvostoliiton loppu. Venäjällä kommunistipuolue on aika iso, mutta se on pidetty vallasta sivussa.
Matti Viialaisella on nykyään tarkkailijan rooli, mutta symppaa puoluetta jonka perustamiseen tuli myötävaikutettua: ”Arvostan erityisen paljon niitä kirvesmiehiä, muurareita, maalareita, keittäjiä, terveydenhoitajia ja sitä perusduunarijoukkoa joka oli vasemmistoliitossa.”
Hän jatkaa: ”Joita on siis tietysti edelleen ja varsinkin tuolla pohjoisessa, kyllä he ovat hirveän kunnioitettavia ihmisiä, jotka ovat todella ylpeitä ammattitaidostaan ja kovia työmiehiä ja -naisia. Sillä puolella on se vanha juuri aika hyvä niin kuin ruisleivällä.”
Hän näkee, että sen merkitys ja vaikutus on aika lailla vähissä. Puolue on muuttanut täysin luonnetta ja ideologiaansa, sen yhteys työväenliikkeen perinteisiin ajatuksiin on välillä hyvin ohut. Nykyään puolue on vasemmistovihreä, kuten vaikka Hollannissa ja Tanskassa.
Vihreys on nousussa kun media ja muut puhuvat että maailma tuhoutuu ilmastonmuutokseen, tätä se on ollut jo parikymmentä vuotta. Joissain maissa kuten Saksassa ja Ruotsissa se on menettänyt jo asemiaan. Se on ottanut myös tilaa SDP:ltä ja vasemmistoliitolta. Yliopistonuoriso haluaa myös olla vihreää. Jos menee vaikka Helsingin tai Jyväskylän yliopistoon niin on enemmän kuin okei olla vihreä.
Vasemmistolainen tai perussuomalainen taitaa olla kummallisempi, miettii Matti Viialainen. Hän palaa dialektiikkaan, missä vastakohdat kumoavat toisiaan. Tämä oli 70-luvulla opinnoissa, politiikassa nuoriso ja opiskelijat kävivät hyvinkin ideologista debattia. Tämä oli kuulemma hyvää aikaa, vaikka myöhemmin todettiin että monessa asiassa väärässä oltiinkin.
Uskoitko Neuvostoliittoon, Matti Viialainen?
”Suoraan sanon että olin aika kriittinen kun näin sisältäpäin kun ystävyysfestivaaleilla käytiin. Talot olivat huonosti rakennettuja, moni asia ei kerta kaikkiaan toiminut. Mutta se missä Neuvostoliitto oli suosiossa oli että sen koettiin tukevan Vietnamin vapautumista, Afrikan vapausliikkeitä ja Chilen. Se maailmanpolitiikassa näyttäytyi siellä positiivisella puolella, mutta no hard feelings, olen ihan ylpeä siitä mitä on tullut tehtyä.”
Hän oli Teiniliiton pj ja vasemmistoliiton puoluesihteeri ja on saanut paljon. Myös SAK:ssa oli hyvä työura, ”ottopojalle joka olisi voinut joutua huonommallekin tielle.”
Ammattiyhdistyksen hän näkee jatkossakin vaikuttavan, SAK:llakin on miljoona vahvaa jäsentä. Matti Viialainen: ”Sitä ei kannata aliarvioida, sillä on todellista voimaa ja merkitystä. Mutta viisas pitää sielläkin olla toiminnassa. Kun tuli oltua SAK:ssa oli sen vaikutusvallan huippuaikaa. Ei minun takiani, vaan Ihalaisen ja Heinäluoman. Silloin kun Lipposen hallitukset olivat niin Hakaniemen ääni kuului ja hyvä niin.