Arabialainen
sulka
faktapitoista journalismia
Tuure Parkkisen paradoksaalinen talous
TALOUS - OSKAR LINDMAN - (AS)
(18.3.2016)
Tuure Parkkinen löytää taloudesta paradoksaalisia ilmiöitä -kaikki ei aina ole niin kuin pintapuolelle näyttää...
Root Bug-hypoteesi halusi korjata muutaman perusvian markkinataloudestamme, jotta se toimisi paremmin. Sitä perusteellisesti käsittelevään kirjaansa Tuure Parkkinen kirjoitti jättimäiset 450000 sanaa. Uuteen taskukokoiseen kirjaansa Paradox Economics on sisältö tiivistetty kymmenesosaan. Hän esittelee yhdeksäntoista paradoksia, jotka eivät ensi alkuun kuulosta ehkä aivan maalaisjärjen mukaisilta.
Soren Kierkegaardia siteeraten:”One must not think ill of the paradox, because paradox is the passion of thought. A thinker without a paradox is like a lover without passion. A mediocre fellow.”
Viihteellistetyn kirjan kohdeyleisö on analyyttisesti ajatteleva, yhteiskunnallisesti tai akateemisesti valveutunut henkilö. Yhden luvun voi lukea vaikka yhden bussimatkan tai vessaistunnon aikana, sanoo Tuure Parkkinen:“Ihmisen kieli on tosi hämäävää, se linkittää yhteen asioita jotka eivät oikeasti ole samoja asioita. Paradoksien kautta pystytään tuomaan esille harhaoletuksia, joita kieli ylläpitää.”
Varallisuus ja elintaso eivät ole samoja asioita, vaikka molemmat ymmärretään ”vauraudeksi”. Turvallisuus ja asioiden yleinen muuttumattomuus eivät ole samoja asioita varsinkaan työmarkkinoilla. Kasvuriippuvuus on itse asiassa suurin este halutulle kasvulle. Hinta ja arvo eivät ole sama, vaikka hintaa kutsutaankin ”markkina-arvoksi”. Tuottavuus käsitteenä pitää sisällään epäkelvon ajatuksen kausaalisesta yhteydestä,
Tuure Parkkinen: ”Jos tuotteen tai palvelun aikaansaamiseksi tarvitaan välttämättä useamman tyyppisiä töitä, on yleensä mahdotonta määrittää näille eri työn tyypeille toisistaan eroavia ’tuottavuuksia’”.Tämä koskee myös työn ja pääoman jakoa.
Tuure Parkkinen:Työmarkkinoilla on vallalla ajatus ristiriidasta työntekijöiden haluaman turvallisuuden ja työnantajan toivoman joustavuuden välillä: ”Oikeasti kestävä turvallisuus tulisi maksimaalisesta joustavuudesta: siitä, että kukaan ei olisi riippuvainen vain yhdestä työnantajasta.”
Markkinatalouden tärkeimpiä ideoita on, että ei ole mahdollista riistää, jos on valinnanvaraa. Vaikka ketään ei voisikaan irtisanoa, voi firma mennä nurin ja tällöin jätetään kaikki työntekijät tuuliajolle.
Tuure Parkkinen puhuu vertauksin lasin kovuudesta: ”Lasi on hauras siksi, että se ei jousta yhtään. Lasi kestää voimakastakin vääntöä tai puristusta - otat sen kiinni ja koetat puristaa rikki, mutta kun se kolahtaa jotakin kovaa vastaan voi se pienelläkin törmäysnopeudella helähtää rikki. Lasilla ei ole muuta keinoa ottaa isku vastaan kuin hajota sirpaleiksi.
”Myös osaoptimointi voi olla vaarallista.Pyrittäessä parantamaan yksittäisen työntekijän neuvotteluasemaa, huonontaa se muiden. Pitäisikin pyrkiä maksimoimaan työntekijöiden kokonaiskysyntä.
Tuure Parkkinen:”Meillä halutaan ylläpitää tarinaa, jossa työntekijät taistelevat tulonjaosta itsensä ja työnantajan välillä. Mutta jos työnantajien välinen kilpailu toimisi tehokkaasti, se pitäisi voitot lähellä pääoman kustannuksia eli tuottovaatimuksia. Tällöin ei palkkojen nostoa tai lisäetuuksia vaatimalla voida vähentää yritysten omistajille jäävää voittoa – tuottovaatimukset vain nousevat entisestään.”
Tuure Parkkisen mukaan Suomessa keskustellaan liian vähän siitä, mikä pääoman tuottovaatimus on: ”Me elämme kapitalismissa, mutta kukaan ei tunnu ymmärtävän mitä pääoma oikeastaan on ja miksi ihmisillä on oikeus odottaa korvausta omistamisesta tai säästämisestä. Kun tämä ymmärretään, ymmärretään myös miten pääoman tuottovaatimuksia on tehokkainta minimoida.”
Tuure Parkkinen haluaisi kiinnittää huomion varallisuusmuotoihin, jotka eivät lisää tuottavuutta ja elintasoa vaan joiden arvo tulee mahdollisuudesta ”vetää välistä”. Monopolit, patentit, taksiluvat, yksityisomistetut luonnonresurssit ja muut etuoikeudet ovat esimerkkejä tällaisesta varallisuudesta. Niiden omistaminen myös rajoittaa valinnanvapautta.
Varsinkin sijainnin luonne resurssina on kiperä. Kiinteistön arvo ei ole yhtä kuin vain rakennuksen arvo, vaan se on riippuvainen sijainnista ja rakennusluvista, jotka kiinteistön omistaja omistaa. Helsingin keskusta-alueella kiinteistöjen arvo nousee, vaikka rakennusten laatu ei varsinaisesti parane – ostovoima nousee ja talous kehittyy tuottavuuden kasvaessa, tämä puolestaan nostaa sijainnin arvoa.
Hyödyt elintason noususta valuvat rajallisten pullonkaulaomaisuuden haltijoille. Sijainnin omistaminen on ikuinen tulonlähde joka ei ajan myötä kulu.
”Kaiken lisäksi Helsingissä ylläpidetään turhaa asuntopulaa kaavoituksella ja ihan typerillä rakennusmääräyksillä. On tarpeettoman vaikeaa muuttaa kiinteistöä asuinkiinteistöksi. Autopaikkavaatimukset ja esteettömyysvaatimukset aiheuttavat tolkuttoman tehotonta rakentamista” huomauttaa Tuure Parkkinen.
Omistusasumisen tukeminen tarkoittaa käytännössä kansalainen pakotetaan kantamaan valtavaa systeemiriskiä. Tuure Parkkinen puhuu velkavivusta. Kun Microsoft lopetti Salossa, menivät salolaisten työpaikat ja koko omaisuus, kun asuntohinnat romahtivat. Jäljelle jäi vain velat maksettavaksi.Tuure Parkkisen mukaan ihmisten säästöt tulisi olla sijoitettuja erilaisiin omaisuuseriin ja julkinen sektori omistaisi sijaintiarvon verottamalla sitä.
”Pääkaupunkiseudulla sijaintiarvo on paljolti oikeutta asua markkina-alueella, jossa on enemmän työmahdollisuuksia ja monipuolisempia palveluita kuin jossain perähikiällä.” sanoo Tuure Parkkinen.