Arabialainen
sulka
faktapitoista journalismia
Viime Tieteen päivillä pohdittiin vapautta ja julkaistiin kirja Kaikki vapaudesta, johon Simo Kyllönen oli kirjoittanut artikkelin ”Ihmisen vapaus ja luonnon ekologiset rajat”. Hän väittelee syyskuun alussa ympäristöpoliittisesta filosofiasta joka on soveltavaa poliittista filosofiaa.
Väitöskirjassaan hän pohtii kysymyksiä jotka ovat haastaneet aiempaa poliittista teoretisointia, jossa käsitykset poliittisesta yhteisöstä, toimijuudesta ovat varsin vakiintuneita.
Simo Kyllösen mukaan on noussut ympäristökysymyksiä, jotka vaativat vastausta kaikkialla: ”Ei oikein tiedetä, miten toimia, siinä poliittisessa ja moraalisessa mielessä tässä tilanteessa. Kuka aiheuttaa vahingon, joku epämääräinen kollektiivi muka, joka ei identifioidu mitenkään? Ei poliittiseen toimijaan, oli se sitten yksilö, kansakunta tai joku vastaava.”
Poliittinen vapaus on perinteisesti määrittynyt yhteisönsä kautta ja on näin sidottu tiettyihin päämääriin, moraalisiin tai eettisiin, mitkä yhteisöllä on. Nämä saattavat olla julkilausuttuja tai eivät.
Simo Kyllönen: ”Monet vapauden vastinparina tulevat käsitteet kuten vastuu, velvollisuus tai vahinko, jotka joissain poliittisissa teorioissa määritellään vapauden oikeutettuna rajoittamisena, ne ovat ihan samalla tavalla hankaluuksissa tämän kanssa.”
Simo Kyllösen mukaan vapautta voi käsitellä monella tapaa. Perinteinen jako on
Isaiah Berlin jakoi virkaanastujaispuheessaan vuonna 1958 vapauden negatiiviseen ja positiiviseen. Simo Kyllönen itse ajattelee amerikkalaisfilosofi Gerard McCallumin kanssa samansyntyisesti, ettei kyseinen jako sinänsä ole kovin hedelmällinen:
”Vapaus voidaan hyvin ymmärtää tuota vielä yksinkertaisemmin: vapaus on aina vapautta tehdä jotakin, vapautta toteuttaa jotain tiettyä päämäärää. Ja tähän päämäärään liittyy aina rajoitteita. Näin ymmärrettynä Berlinin negatiivinen ja positiivinen vapaus eivät enää poikkea toisistaan, vaan kyse on vain erilaisten vapauskäsitysten asettamista erilaisista päämääristä, joita ihmisten halutaan olevan vapaita toteuttamaan.” sanoo Simo Kyllönen.
Liberalismiin liittyy negatiivinen vapaus. Sen voi nähdä tavoittelevan tilaa, jossa toivomme toimijoiden olevan mahdollista toimia omien päämäärien, ei yhteiskunnan asettamien, vaan yksilöllisten päämäärien kautta. Vaikka toteuttaa päämäärää haalia itselleen riittävästi taloudellisia resursseja tai muuta pääomaa.
Simo Kyllönen: ”Tällaisen vapauden rajoittamisena nähdään helposti mitkä tahansa yhteiskunnan asettamat rajoitteet, koska ne luovat esteet yksilöllisten päämäärien toteuttamiselle. Mutta entäs jos toisten yksilöllisten päämäärien toteutumista ei rajoitakaan yhteiskunnan asettamat rajoitteet vaan esimerkiksi muiden kielteiset asenteet ja ennakkoluulot heitä kohtaan.”
Hän jatkaa: ”On selvää, ettei negatiivista vapautta voi tarkastella ainoastaan yhteiskunnan asettamien rajoitteiden puuttumisena. Monissa tilanteissa yhteiskunnan rajoitteet voivat olla ainut keino taata, että yhteiskunnan kaikilla jäsenillä on aidot mahdollisuudet toteuttaa päämääriään ilman pelkoa mielivallasta.”
”Positiivisen vapauden puolella monet asiat, jotka rajoittavat ihmisten vapautta, voidaan itse asiassa nähdä vapautta tukevina asioina. Esimerkiksi syntymästään kehitysvammaisen vapautta rajoittaa että yhteiskuntaa, vaikka tätä kahvilaa, suunnitellaan niin ettei hänellä aitoa pääsyä paikkaan ole.” sanoo Simo Kyllönen.
Silloin yhteiskunta ei ole säätänyt erillistä lakia joka estäisi kehitysvammaisen pääsyn kahvilaan, mutta tapa suunnitella kahvila luo silti hänelle esteen. Tämän ihmisen pitäisi olla yhtä vapaa toimimaan, hänellä pitäisi olla yhtäläinen liikkumisvapaus, kuin muillakin ihmisillä. Tämä vaatisi yhteiskunnallista suunnittelua - että hänen vammansa otettaisiin huomioon.
Simo Kyllönen: ”Tällöin se ei välttämättä tarkoita, että laki asettaisi esteitä, joita purkaa vaan pikemminkin pitäisi rakentaa sellainen luiska, jotta kehitysvammainen voisi osallistua ja jo yhteiskuntaan tasaveroisesti. Rakennusmääräykset joilla taataan aito esteettömyys, kai tännekin on rakennettu joku hissi, rajoittavat tietysti rakennusurakoitsijoiden ja arkkitehtien vapautta, mutta ovat välttämättömiä liikuntarajoitteisten paljon arvokkaamman vapauden turvaamiseksi.”
Toinen vapausaspekti on vaikka uskonnonharjoittamisvapaus tai mielipidevapaus. Tällöin ei välttämättä ihmistä rajoita yhteiskunnan asettamat näkyvät rajoitteet, vaan kyse on kulttuurista, asenteista ja sosiaalisuudesta, jotka luovat yhteiskunnan tunnelman. Voi olla, että tietyn ihonvärin tai uskonnon omaava ei voi liikkua vapaasti tietyllä yhteiskunnan sektorilla tai tietyn kaupungin alueella.
Hänen poliittisen filosofiansa mukaan yksilöt ovat merkittävimmät tekijät kun katsotaan moraalia. Ja yksilönvapaus. ”Mitä on sitten kollektiivien vapaus?” hän kysyy. Ainakin se on moraalisesti hankala.
Negatiivinen ja positiivinen vapaus –käsiteparia hän ei halua dikotomisesti käyttää. Pikemminkin on oleellista pohtia sitä, mitkä tekijät mahdollistavat ihmisille aidon vapauden valita ja toteuttaa päämääriään tasavertaisesti.
Että ihmiset voisivat toteuttaa omia päämääriään henkilökohtaisesti ilman että joku ohjailee, poliitikko tai muu ylhäällä oleva. Mutta on myös oltava positiivisessa mielessä mahdollisuus valita. Tämä yleinen ohje vaatii aina yhteiskuntatilanteissa täsmentämistä, mitä se milloinkin tarkoittaa.
Simo Kyllönen: ”Yhteiskunnassa voi olla poikkeavia käsityksiä siitä, mihin päämääriin ihmisillä pitäisi olla vapaus, mutta suurempi yhteisymmärrys siitä mitkä tekijät ovat välttämättömiä minkä tahansa päämäärien toteuttamiselle. Tässä mielessä aitojen mahdollisuuksien edellytyksiin keskittyvä näkemys vapauden viitekehyksenä on hyvin mielekäs.”
Tällainen viitekehys mahdollistaisi myös sen, että voitaisiin käyttää käsitteitä, kuten vahinko, ympäristökysymysten yhteydessä. Jos toisten toiminnasta aiheutuvat päästöt tuhoavat toisten aidot mahdollisuudet takaavia välttämättömiä tekijöitä, voidaan tätä pitää vahingon aiheuttamisena. Perinteisiä filosofisia käsitteitä voidaan täten yhdistää hedelmällisellä ja hyvällä tavalla.
Uskotko, että on olemassa vapaa tahto, Simo Kyllönen?
”Tämä filosofisesti mielenkiintoinen kysymys linkittyy poliittiseen vapauteen monella tapaa. Se on näinä luonnontieteen aikoina haastettu montakin kertaa. Itse kuulun joukkoon, joka ajattelee kantilaisittain että vaikka lopulta kävisi ilmi, ettei vapaata tahtoa sanan varsinaisessa mielessä olisikaan, se ei poista asioita jotka liittyvät käsitykseemme vapaasta tahdosta, kuten moraalinen vastuu.”
Hän jatkaa: ”Vastuu tuntuisi olevan uhattuna, jos menettäisimme vapaan tahtomme, koska vakiintunut käsityksemme lähtee siitä että olemme vastuussa van jos olemme toimineet vapaasti omasta tahdostamme. Pakotettuna tai tietämättömyyttään tehdyistä teoista emme tämän käsityksen mukaan kanna samanlaista moraalista vastuuta.”
Tästä riippumatta moraalisella vastuulla on sosiaalisessa kontekstissamme käyttöarvoa. Riippumatta siitä, onko metafyysisesti vapaata tahtoa olemassakaan. Sillä on rooli, jota voidaan mielekkäästi käyttää. Moraalinen vastuu ei tyhjenny, vaikka vapaan tahdon olemassaolosta voidaan keskustella.
Ihminen ei ehkä voi olla absoluuttisesti vapaa, koska ihmisen toiminnalla on aina tavoite, siksi vapauden käsite on vain suhteellinen. Etenkin näin on poliittisten vapauksien suhteen.
Simo Kyllönen tunnustautuu liberaaliksi. Hänen väitöskirjassaan poliittista liberalismia edustavat John Stuart Mill, John Rawls ja koko laajaspektrinen jatkumo.
”Aikamme poliittisia yhteisöjä määrittää pluralismi, joka tarkoittaa että johtuen inhimillisestä käsityskyvystämme, vaikka poliittisia ja moraalisia totuuksia olisi olemassa, monissa kysymyksissä ihmiset päätyvät erilaisiin tulkintoihin mitä ne missäkin tilanteessa tarkoittavat. Nämä tulkinnat ovat kukin yhtä lailla oikeutettuja ja uskottavia, eikä näin ollen ole mahdollista osoittaa yhtä niistä kiistattomasti pätevimmäksi.” sanoo Simo Kyllönen.
”Monimutkaiset ja paljon epävarmuuksia sisältävät ympäristökysymykset vain lisäävät erilaisten uskottavien tulkintojen mahdollisuutta.” hän jatkaa.
Käsityksen yhteiskunnallisista päämääristä ja oikeudenmukaisuudesta, yhteiskunnallisista periaatteista, ei voida järjestää yksiselitteiseen poliittiseen totuuteen nojaten.
Tarvitaan liberaali viitekehys, jotta poliittiset periaatteet olisivat oikeutettuja kuten John Rawls asian mielsi. Tarvitaan myös poliittisia mekanismeja, jota myös demokratiaksi kutsutaan.
Luetko nettilehtiä?
Jos, niin tästä pääsee pikakyselyyn, jossa voit kertoa suosikkisi.
Haluatko viestin sähköpostiin kun Arabialaisessa sulassa julkaistaan uusi juttu?
KLIKKAA TÄSTÄ JA ILMOITTAUDU SÄHKÖPOSTILLA!