Arabialainen
sulka
faktapitoista journalismia
Työelämä on suuressa murroksessa. Toinen osa työväestä nauttii korkean turvan palkkatöistä ja toinen tekee mitä sattuu saamaan. Myös työn kuva ja merkitys instituutiona on muutoksessa.
Kirjassaan Olipa kerran työ kirjoittajat Lilja Tamminen ja Juuso Pesälä käyvät läpi työn murroksen merkitystä ja syitä. Ja historiaa. Kirja syntyi vuosien keskustelun pohjalta, joita he kävivät keskenään. Lilja Tamminen on liberaalimpi ja Juuso Pesälä hieman punaisempi mutta vaikuttavat molemmat vihreissä. Ajatus kirjasta syntyi piknikillä.
Kirjan tarkoitus oli käsitellä työttömyyttä kulttuurisena ja poliittisena ilmiönä. Kirjan kattama alue laajeni siitä ja kirja käsittelee tekoälyä ja robotisaatiota, ympäristöä ja tulevaisuudessa tarvittavaa talouspolitiikkaa.
Lilja Tamminen sanoo kirjaa siinä mielessä konservatiiviseksi että se pohjaa niin varovaiseen tulevaisuuskuvaan jossa todella kehittynyttä tekoälyä ei tulisi vielä ainakaan vuosikymmeniin. Nykyinen tekoäly mahdollistaa vasta ”koneiden taylorismin”, Lilja Tammisen mukaan: ”Robotit vievät tehtaissa yhä useammalta työt, lentävät toimitusdronet sekä toiminnanohjaukseen liittyvät järjestelmät muuttavat palvelualoja.”
Kirjan kirjoitusprosessin aikana tehtiin kuitenkin suuria läpimurtoja nimenomaan tekoälysovelluksissa, joita Lilja Tamminen kuvaa ”uskomattomiksi”. Kirjassa on kokonainen luku kuvaamassa näiden seurauksia nimenomaan työelämälle.
Kirjan tarjoama viitekehys auttaa ymmärtämään nykyisyyttä ja lähitulevaisuutta. Lilja Tamminen: ”Tutkimuskysymys oli käytännössä, onko historiasta ja aineistosta löydettävissä punainen lanka, joka selittäisi miksi me ollaan tässä suhteessa siihen mistä ollaan tultu.”
Keskustelua näistä asioista käydään mystifioiden, nykyinen herättää ihmettelyä. Miksi näin tapahtuu ja mitä asialle tehdä? Vaikka asiat eivät olisikaan uusia vaan ilmenevät vaan uusilla tavoilla. Nämä ovat kuitenkin historian läpi jatkuneita ilmiöitä, sanoo Lilja Tamminen:
”Kun kehityksen seuraukset kohdistuvatkin yhtäkkiä uusiin asioihin kun tämä kohdistuu uusiin asioihin, vaikka tuottavuuskehityksen vaikutuksiin yhteiskuntaan, niin siitä tulee eksoottista. On tavallaan loogista, että historiassa murroskohdissa on ihmetelty ihan samoja asioita”
Ilmiöitä on hauskassa mielessä kuvattu vaikein teknisin termein kuten ”robotisaatioautomaatiodigitalisaatio” tai ”työttömyyspaniikki” tai ”mcdonaldisaatio”.
Keskustelu Suomessa on keskittynyt hypeen ja uhkakuvien maalailuun.
Iso kysymys kuuluu, kuinka pitkälle tekoälyä voidaan kehittää? Tietojenkäsittelytieteessä ja kognitiotieteessä ajateltiin pitkään että vaikka tunnetaan neuroverkoiksi kutsutut aivosolukkoja imitoivat laskentamallit, jotka keksittiin jo 1900-luvun puolivälissä, kuinka niiden sovellukset ovat kaukana tulevaisuudessa.
Ennen kyettiin vain laskimen tapaisesti laskemaan tiettyjä funktioita. Haasteena olivat laskentateho ja sen hinta. Nykyisessä älypuhelimessa on suunnilleen niin paljon laskentakapasiteettia kuin johtavassa supertietokone-verkostossa 90-luvun puolivälissä.
Google on ollut tutkimuksen kärjessä. On rakennettu massiivisia neuroverkkoja lukemattomine soluineen. Lilja Tamminen: ”Jännä mikä sieltä löytyy on että ne pystyvät tekemään asioita, kun on vain tarpeeksi skaalaa ja kompleksisuutta, asioita jotka tuntuvat ihmisistä intuitiiviselta mutta joista ei osata ilmaista miten ne tehdään.”
Tässä on saavutettu tietty utopia tai virstanpylväs, jota ei ennen uskottu mahdolliseksi. ”Ne tekevät asioita joita yksittäinen ihminen ei kykenisi tekemään tai ohjelmoimaan.”
Usein työnmurroksen ajatellaan liittyvän robotteihin, mutta Lilja Tammisen mukaan ollaan oltu keskellä työnmurrosta ainakin 90-luvulta asti. Perinteisten, vakaiden töiden tarjonta vähenee prosessien kehityksen, automaation ja jonkin asteisen robotisaation tai yksinkertaisesti digitaalisten toimintatapojen kehittämisen vuoksi.
Tehokkuus ja tuottavuus ovat nousseet sellaisin tavoin että kyetään toimittamaan tietyt tuotantovolyymit ilman ihmiskäsiä. Monista aloista on tullut pääomavaltaisia jotka eivät sitä olleet ennen. Lilja Tammisen mukaan yhteiskunnallisen ongelman tästä on tehnyt teknologisessa kehityksessä tapahtunut muutos.
Lilja Tamminen: ”Ennen teknologinen kehitys ilmeni niin että jos joku käytti vasaraa niin vasarankäytön sijaan opetettiin käyttämään konetta joka vasaroi. Tuotantovolyymi kasvoi ja tarvittiin ihminen operoimaan sitä. Nyt on havaittu, että tuotantovolyymi ei kasva rajattomasti, vaikka tuottavuus kasvaa.”
Toisen maailmansodan jälkeisen ajan talouskasvu selittyi sillä, että vaikka keksitään uskomaton määrä asioita, ei valmisteta enää niin uskomattomia määriä kuin ennen. Halventuneet tavarat ovat mahdollistaneet suuremman kulutuksen.
Varsinkin miestyöväestön kanssa tästä on tullut ongelma, sillä ennen ammattien välillä pystyi vaihtamaan ilman merkittävää uudelleenkoulutusta. Tämä on synnyttänyt tietynlaisen vastareaktion.
Tekoälyn kehitys ei ole vaikuttanut pelkästään teolliseen työhön vaan kaikkeen työhön. Lilja Tamminen: ”Se voi olla kaikkea siitä että yritetään saada madon kasvattamaan uudelleen häntänsä, miten voitetaan pelissä toisia tai miten opetellaan tunnistamaan ihminen kasvoista, miten erotetaan ihmisten ääni toisista, miten kone saadaan kuvailemaan mitä näkyy videokuvassa reaaliajassa.”
Nämä vaikuttavat yksinkertaisilta taidoilta, mutta monen ihmisen päivittäiset työt koostuvat tällaisista mikrotehtävistä. Siksi pystytään korvaamaan osa työvaiheista enenevissä määrin koneella.
Asiantuntijatyökin alkaa muistuttamaan töitä McDonald’sissa.
Lilja Tamminen: ”Tietotekninen todellisuus, kutsutaan sitä vaikka hauskasti i kyberavaruudeksi, se on abstrakti avaruus jonne voidaan rakentaa vaikka minkänäköistä koneita ihan vain muuttamalla bittejä. Ne ovat tavallaan aineettomia mekanismeja, niin sanottuja Turingin koneita.”
Teollisuudessakin on muutoksia. Löysä hyvä jota jakaa on synnyttänyt sosiaalidemokratian, kun neuvotteluvalta on kasvanut. Se ylläpitää yhteiskunnan sisäistä koheesiota. Leninistit ja monet muut totalitaristit kritisoivat tätä kutsuen sitä luokkapetturuudeksi ja maat joissa jakaminen ei onnistunut sortuivat diktatuureiksi.
Työväen elintason ja tuottavuuden välinen suhde alkoi rakoilla Yhdysvalloissa 70- ja 80-luvuilla ja Suomessa hieman myöhemmin. Pääomamarkkinoita vapautettiin ja globalisaatio alkoi todella kehittymään. Suomessakin gini-kertoimessa tapahtui muutoksia.
Uudenlainen osattomuus tulee nousemaan esiin, sanoo Lilja Tamminen. Ne, jotka omistavat suurten kaupunkien keskustojen kiinteistöt ja aineettoman pääoman ovat vahvassa asemassa. Lilja Tamminen: ”Kun ennen vihattiin tehtaanomistajia ja palvelusväkeä palkkaavia porvareita, nyt on nousemassa uudenlaiset vastakkainasettelun lähteet. Vastaukset näihin ovat loistaneet poissaolollaan, näihin kirja koittaa vastata.”