Lauri Holapan talouspuhe eroaa muista

-

TALOUS - OSKAR LINDMAN - (AS)

(11.4.2016)

-

Niin sanotut talouden asiantuntijat puhuvat usein ristiin toistensa kanssa politiikkasuosituksia antaessaan. Mitä jälki-keynesiläisyyttä edustava Lauri Holappa näkee tähän suurimmiksi syiksi ...

Taloustieteilijät esittävät julkisuudessa toisistaan täysin poikkeavia toimenpide-esityksiä. Puhujasta riippuen voidaan väittää tarvittavan aivan päinvastaista kuin joku toinen.

Lauri Holappa lupasi selvittää, miksi hänen näkemyksensä voi olla täysin toinen kuin jonkin toisen kommentoijan. Mitenhän asiaan liittyy hänen edustamansa jälkikeynesiläisyys?

Hän näkee, että vaikka hän esittää eriäviä mielipiteitä, myös valtavirran makrotalousteoria näyttäisi puoltavan hänen näkemyksiään.Tutkijanpaikkoja ei ole kosolti jaossa kriittisille tutkijoille. Vaikka Lauri Holappakin on töissä Helsingin yliopiston politiikan ja talouden laitoksella, tekee hän tutkimusta maailmanpolitiikan nimikkeen alla. Tätä tutkimuslinjaa on nostanut esille etenkin Heikki Patomäki.

Hänen mukaansa Suomessa voi laskea noin karkeasti olevan noin kolme taloustieteilijäporukkaa: ”Suurin porukka talouspuhujia käyttää ekonomistin auktoriteettia, mutta heidän analyysinsa ei nojaa edes valtavirran linjauksiin. Näitä ovat erilaiset pankkiekonomistit kuten Nordean Aki Kangasharju. Mukana on myös moni tutkimuslaitos- ja yliopistoekonomisti.”

Näistä monet ovat hyvin kiristävän finanssipolitiikan kannattajia. Lauri Holappa:”Tämä on tuottanut tuskan ryhmälle kaksi, joka koostuu akateemisista ekonomisteista, jotka ovat sitä mieltä että juuri tässä tilanteessa pitäisi elvyttää. He ovat tuskastuneita siitä, että pankkiekonomistit ovat varastaneet show’n jaluoneet käsityksen että taloustiede suosisi kiristävää talouspolitiikkaa. Tätä edustaa vaikka Pertti Haaparanta.”

Lauri Holappa kollegoineen edustaa kolmatta, heterodoksista jälkikeynesiläistä kantaa. Heidät on julkisessa keskustelussa sovitettu radikaalien lokeroon. Heillä on monia teoreettisia eroja muihin nähden, jotka liittyvät rahoitusmarkkinoiden toimintaan, rahajärjestelmiin ja siihen miksi finanssipolitiikkaa pitäisi harjoittaa tietyllä tavalla.

Ongelma tiivistyy muun muassa kokonaiskysyntään pitkällä aikavälillä. ”Olemme sitä mieltä että ei ole syytä olettaa että kysyntäongelmat olisivat aina lyhyen aikavälin ongelmia, ne voivat olla myös pitkittyneitä.” sanoo Lauri Holappa.

Suomessa on ekonomisteja, joiden mukaan nyt teoriassa pitäisi elvyttää, mutta se vastaisi vain lyhyen aikavälin ongelmiin. Pitkällä aikavälillä kokonaiskysynnällä ei ole kuitenkaan merkitystä, joten elvytyksestä luopuminen ei aiheuttaisi ongelmia kuin lyhyellä aikavälillä. Niinpä elvytykseen ei kannata ryhtyä, koska se heidän mukaansa pahentaisi Suomen velkaongelmaa. Tällä tavalla ovat argumentoineet esimerkiksi Juhani Vartiainen ja Vesa Vihriälä.

Nähdään, että ainoastaan tarjonta ja tuottavuus tuottavat talouskasvua. Myös rahoitusjärjestelmä on vahvempi kuin Yhdysvalloissa.

Lauri Holappaa ärsyttää myös puhe, jonka mukaan valtio toimisi kuin kotitalous.Hän ja Jussi Ahokas tekivät mahdollisimman realistisen talouspoliittisen ohjelman, kuinka tässä tilanteessa pitäisi elvyttää.

Lauri Holappa: ”Politiikka olisi luonteeltaan sellaista, että vaihtotaseen tasapaino pystyttäisiin ylläpitämään kun samalla stimuloidaan kotimarkkinoita.”

Tämä aspekti on joissakin suomalaisissa elvytyspuheissa unohtunut. Jos elvytys ei kohdennu erityisesti kotimarkkinoille, tuontituotteiden kulutus kasvaa ja osa hyödyistä valuu ulkomaille. Tämä ohjelmakin edellyttäisi palkkamalttia, Lauri Holappa: ”Suorat nimellispalkkojen alennukset eivät toimi ja niistä tulee väärä viesti. Tällainen nollakorotuslinja on asiallinen linja, jos taloutta elvytetään muuta kautta.”

Kotimarkkinoille kohdistuva elvytys voisi olla vaikka alv:n alentamista parissa kannassa. Ruoan alv:n alentaminen on lisäksi oikeudenmukaisuuskysymys. Suurin osa siitä on myös Suomessa tuotettua. Myös alennukset palveluissa ovat kannattavia.Alv-alennukset voisi toteuttaa nopeasti kun taas vaikka riippuvuudesta ulkomaiseen energiaan eroon pääseminen vie pidemmän ajan.

Malli, jossa kotimaan palkat eivät saisi nousta vientisektoria enemmän, ei Lauri Holapan mielestä ole välttämättä huono linjaus. Hänen mielestään Suomessa pitäisi ottaa vaihtotaserajoite vakavasti ja ottaa huomioon myös kustannustekijät, vaikka se ei yksin riitäkään:

”Palkkapolitiikka ja finanssipolitiikka tulisi sitoa yhteen, että työntekijät pitäytyvät yleiskorotuksista jos valtio sitoutuu käyttämään elvytysvaran puskeakseen työttömyysasteen kohden nollaa. Uhka mikä täystyöllisyydestä tulee, on inflaatiouhka. Työttömyysasteen laskiessa riittävän alas parantuu työntekijöiden neuvotteluasema ja inflaatio voi lähteä kiihtymään, kun palkat nousevat liikaa.”

Optimaalinen poliitiikka-mix olisi maltilliset yleiskorotukset ja ekspansiivinen finanssipolitiikka.

Lauri Holappa haluaa huomauttaa kuitenkin että jälkikeynesiläisyys on tieteenlaji. Se sisältää tietyt oletukset, teoriat ja instituutiot, joista jokainen voi vetää omat johtopäätökset. Jälkikeynesiläisissä konferensseissa on alkanut pyöriä Wall Streetin nuoria pörssihaita, jotka hyötyvät talousteoriasta joka ottaa kriisitalouden vakavasti. He ovat hyödyntäneet oppimaansa menestyksekkäästi spekulatiivisessa kaupankäynnissä. Porukkaa mahtuu mukaan monenlaista.

Lauri Holappa pohtii jälkikeynesiläisyyden suhdetta politiikkaan:”Jälkikeynesiläisyyden premissit helposti johtavat, sanoisinko, vähän vasemmistolaisiin johtopäätöksiin. Täystyöllisyys, joka on keskeinen osa omaa ajattelua monelle, on lähtenyt tietyistä yhteiskunnallisista poliittisluonteisista huolista. Kuitenkin kyse on tieteestä, ei poliittisesta toiminnasta.”

Vaikka jälkikeynesiläisyys joskus halutaan kuvata muutaman suomalaisen nuoren yksinäisenä toimintakenttänä, on tutkijoiden lukumäärä kansainvälisesti nähden tuhansia. Valtavirtaan nähden he ovat marginaalissa mutta ovat heterodoksisista koulukunnista merkittävin. Myös bloggaamisen nousu on tuonut mukaan lisää kiinnostuneita ja tehnyt keskustelua moniäänisemmäksi.