Hyvä paha taloustiede

-

TALOUS - MARKKU KARHUNEN - (AS)

(13.7.2016)

-

Taloustieteestä väitetään monenlaista. Milloin ei tiedetä miten raha syntyy, millainen ihminen pohjimmiltaan on, onko talous vain vahvemman oikeutta ja voivatko taloustieteilijät koskaan olla keskenään oikeasti samaa mieltä?

...

Taloustiedettä voi Suomessa opiskella kauppakorkeakouluissa ja yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa. Se ei siis ole sama asia, kuin kauppatiede, vaan yksi kauppatieteistä – ja toisaalta yksi yhteiskuntatieteistä. Matemaattinen teorianmuodostus on ollut tyypillistä taloustieteelle. Pyritään siis luomaan matemaattisia malleja ihmisen taloudellisesta käyttäytymisestä, kuten päätöksistä ostaa ja myydä, tehdä työtä ja viettää vapaa-aikaa.

Poliittinen taloustiede tarkastelee samoja kysymyksiä, mutta osin eri metodein. Poliittiset taloustieteilijät ovat tyypillisesti taustaltaan politiikantutkijoita, ja heidän koulutuksensa on sen mukainen. Taloustieteilijöiden koulutus on voimakkaan matemaattinen ja keskittyy nimenomaan taloudellisten ilmiöiden mallintamiseen.

Taloustiede jaetaan usein kolmeen alaan: mikro- ja makrotaloustieteeseen sekä ekonometriaan. Makrotaloustiede käsittelee koko yhteiskuntaa koskettavia ilmiöitä, kuten työttömyyttä, inflaatiota, ulkomaankauppaa ja valuuttakursseja. Mikrotaloustiede käsittelee tyypillisesti pienemmän mittakaavan ilmiöitä, kuten yksittäisen kotitalouden kulutuskäyttäytymistä. Ekonometria pitää sisällään taloustieteessä sovellettavat matemaattiset ja tilastolliset menetelmät.

Usein kuulee sanottavan, että ”valtavirtataloustiede” ei ymmärrä sitä tai tätä ilmiötä. Tämä riippuu siitä, mitä valtavirtataloustieteellä tarkoitetaan. Monet vetävät yhtäläisyysmerkin uusklassisen taloustieteen ja valtavirtataloustieteen välille. Itse laskisin valtavirtaan myös keynesiläisyyden ja uuskeynesiläisyyden. Keynesiläisyyden ja uusklassismin tärkein ero on suhtautumisessa lamoihin. Keynesiläisten mielestä valtio voi tasoittaa suhdannevaihteluita julkisen kulutuksen avulla. Uusklassistien mielestä on parempi antaa markkinoiden korjata itse itsensä.

Valtavirtataloustiedettä kohtaan on esitetty mm. seuraavanlaisia kritiikkejä:

”Taloustieteilijät eivät tiedä, mistä raha tulee.” Tällä tarkoitetaan ilmeisesti sitä, että luotonannon yhteydessä liikepankit laajentavat talouden rahakantaa. Itse sanoisin, että ammattia harjoittavat taloustieteilijät esim. keskuspankeissa ja valtion virastoissa tietävät vuorenvarmasti, mistä raha tulee. Väitteessä on sen verran todellisuuspohjaa, että uusklassisessa kirjallisuudessa pankkien toimintaa on usein mallinnettu yksinkertaistavien oletusten avulla. Oikeuttaako tämä sitten tuomitsemaan koko taloustieteen tieteenalana? Mielestäni ei. Kyse ei ehkä ole niinkään siitä, että taloustieteilijät eivät tietäisi, mistä raha tulee, vaan siitä, että pankkien mallintaminen kaikki detaljit huomioiden on huomattavan vaikeaa.

”Uusklassisen taloustieteen ihmiskuva on väärä. Ihminen ei ole omaa hyötyään maksimoiva, rationaalinen olento.” Uusklassisessa taloustieteessä tosiaan oletetaan, että ihminen toimii rationaalisesti. Tähän liittyy kuitenkin paljon väärinkäsityksiä. Tosiasiassa taloustieteen rationaalisuus tarkoittaa vain sitä, että ihminen pyrkii maksimoimaan jotain tavoitefunktiota. Se ei siis tarkoita sitä, että ihminen olisi luonnostaan ilkeä, itsekäs tai pyrkisi tienaamaan mahdollisimman paljon.

Kokonaan oma lukunsa on, että taloustieteen tavoite- eli hyötyfunktioita ei ole aina ollenkaan helppo parametrisoida. Miten esimerkiksi tiedämme, miten paljon edustava kuluttaja arvostaa työtä ja miten paljon vapaa-aikaa? Toisaalta, mitä muitakaan vaihtoehtoja on, ja ovatko vaihtoehtoiset mallit sen helpompia parametrisoida? Jos kuluttaja ei toimisi rationaalisesti, miten hänen pitäisi toimia? Pitäisikö hänen ostaa aina samaa, kuin naapuri – vai samaa, kuin kaksi naapuria? Päädytään loputtomaan suohon. Joidenkin mielestä tämä oikeuttaa hylkäämään koko matemaattisen mallintamisen toivottamana hankkeena. Itse en ole ollenkaan varma, että verbaaliset, kuvailevat teoriat tuottavat sen parempia lopputuloksia.

”Taloustiede johtaa sosiaalidarwinismiin ja vahvimman yhteiskuntaan.” Tämä väite ei ole ollenkaan totta. Taloustiede ei ota kantaa siihen, mitä tuloeroille pitäisi tehdä. Se pystyy korkeintaan sanomaan, mitä eri toimenpiteistä saattaa seurata. Jää poliitikkojen asiaksi päättää, mitkä seuraukset ovat toivottavia, ja mitkä ei-toivottavia.

Taloustiede ei myöskään oleta, että vapaat markkinat ovat aina paras ja toimivin ratkaisu. Jos taloudelliseen toimintaan liittyy ulkoisvaikutuksia, markkinahinta ei ole siinä mielessä optimaalinen, että se tuottaisi suurimman hyödyn yhteiskunnalle. Tällöin esim. tuotannon verottaminen saattaa hyvinkin olla paikallaan. (Klassinen esimerkki ulkoisvaikutuksesta on saastuttava tehdas.) Taloustieteen piirissä tunnetaan myös ns. luonnollisen monopolin käsite. Nämä firmat ovat sellaisia, että ne saavat ylisuuria voittoja kuluttajan kustannuksella. Joidenkin taloustieteilijöiden mielestä on perusteltua ostaa nämä firmat valtiolle tai säädellä niiden toimintaa.

”Taloustiede ei koskaan sano mitään hyödyllistä. Kaksi taloustieteilijää eivät koskaan ole samaa mieltä mistään.” Toivottavasti tilanne ei ole näin paha! Mielestäni taloustieteen piirissä on tehty keksintöjä, jotka ovat sekä hyödyllisiä että ei-triviaaleja. Näitä ovat mm. suhteellisen edun käsite kansainvälisessä kaupassa ja loss aversion, ihmisen taipumus välttää tappioita sijoitustoiminnassa. Myös suhdannevaihteluita kuvaavia, matemaattisia ennustemalleja voisi pitää hyödyllisinä. Näihin kuuluu mm. Suomen Pankissa käytettävä Aino-malli.

Se kyllä pitää paikkansa, että taloustieteen sisällä on paljon erilaisia koulukuntia ja mielipiteitä. Mistä sitten johtuu tämä mielipiteiden runsaus? Luultavasti siitä, että taloudellinen toiminta on hyvin monimutkainen ilmiö. Jo yksittäisen ihmisen valintojen mallintaminen muodostaa suunnattoman haasteen – puhumattakaan siitä, että ihmisiä, yrityksiä ja instituutioita on miljoonia. Taloustieteen tutkimuskohteet eivät myöskään ole homogeenisia siinä mielessä, missä esim. fysiikan ideaalikaasu koostuu suuresta joukosta täysin samanlaisia hiukkasia. Päinvastoin ihmiset ja yritykset ovat keskenään mahdollisimman erilaisia, ja niiden toiminta saattaa myös muuttua ajassa. Tällainen järjestelmä olisi minkä tahansa luonnontieteilijän painajaisuni.

Lopuksi on sanottava, että taloustiede tosiaan on matemaattinen ala, mikä saattaa muodostaa melkoisen haasteen alaan tutustuvalle maallikolle. Poikkeuksellista ei ole sekään, että taloustieteen opiskelija keskeyttää opintonsa, koska ei ole motivoitunut derivoimaan kaiket päivät. Tämä on ikävä ongelma, johon kukaan tuskin on keksinyt viisastenkiveä. Uskon kuitenkin, että taloustieteen perusteoriat ja ajattelutapa on mahdollista omaksua myös hyvin vähällä matematiikalla tai kokonaan ilman matematiikkaa.

Hyviä lähteitä alasta kiinnostuneelle maallikolle ovat mm.

Pohjola, Matti: Taloustieteen oppikirja. Sanoma Pro, Helsinki,

ja jos haluaa kansainvälisempää näkökulmaa,

Tragakes, Ellie: Economics for the IB Diploma. Cambridge University Press.

---

Kirjoittaja on suorittanut tohtorin tutkinnon ekologiassa ja evoluutiobiologiassa ja toiminut tutkijana biotieteiden alalla kahdeksan vuotta. Nykyään hän suorittaa tohtorin tutkintoa taloustieteessä.