Arabialainen
sulka
faktapitoista journalismia
Yksityinen omistusoikeus on loppujen lopuksi aika simppeli juttu. Sinä omistat mitä omistat, omat rahasi ovat sinun. Sinä käytät ne miten haluat, niin kuin parhaaksi näet. Voit itse arvioida hyödyt ja haitat, kuluttuja on aina kuningas.
Omistussuhde toisen toimijan tulevaan tuloon tai takeena olevaan omaisuuteen ei täytä ehtoa. Tämä kulkee arkikielessä nimellä velka.
Velkasuhde tarkoittaa, että joku muu omistaa osan tulevista tuloistasi. Taloudellinen itsenäisyys kompromettoidaan koska nähdään toisen parhaan hyödyttävän – niin ketä? Ei alkuperäistä omistajaa.
Pankkiin velkaantunut on pääsyyllinen omaan velka-ahdinkoonsa, sanotaan. Pankki on kuitenkin toiminut aivan yhtä tyhmästi rahat lainatessaan, joten kumpikaan toimiva subjekti tässä ei ole täysin oikeassa. Käytännössä tällainen suhde ratkeaa sen voitoksi, jolla on enemmän resursseja hallussaan ja kykenevä puolustamaan kantaansa pidemmin.
Organisaatioissa on vallalla ensin kieltämisen kulttuuri – kaikki kielletään kunnes on aivan pakko myöntää. On viivytettävä tällaisia asioita ja ikään kuin syödä ne organisaation sisällä. Koska virhe järjestelmässä on mahdoton, ei järjestelmässä ole virhettä.
Velkaorjuus on modernismia. Se on nykyaikainen versio orjuudesta. Henkilökohtainen konkurssi tulisi olla mahdollista tehdä vaikka kuinka monta kertaa jotta aloitettaisiin aina puhtaalta pöydältä. Myös velkovalle osapuolelle on hyvä kantaa osansa markkinariskistä.
Vaikka solmitussa sopimuksessa mainitut mahdolliset saatavat jäisivät saamatta ja määrätyt sanktiot tulisivat voimaan, on niitäkin arvioida niin että tapahtuu oikeus ja kohtuus. Jos myyn sieluni saatanalle yhdestä yöstä Kalliossa, on turha olettaa että se todella sitoisi minua loppuelämän.
Luulen, että koronkiskomisen täydellinen kieltäminen aikanaan perustui samanlaiselle ajattelulle, siinä on vissi moraalinen järkensä. En ole myöskään aivan varma onko se rahoitusjärjestelmälle elintärkeää.
Minulla oli vähän aikaa sitten tapana laskut eurooppalaisittain eli ei eräpäivään mennessä. Eräs vanha paikallisten puhelinmonopoliyhtiöiden muodostama puhelinyhtiö laskutteli miten sattuu, jos maksoin laskun enkä muistutusta, ei järjestelmä mitään kirjannut. Tai toisinpäin. Ja paljon muuta. Ihmettelen – usein sanottiin, että jos lasku on jo maksettu, ei tämä muistutus aiheuta toimenpiteitä. Ikään kuin voisin heidän laskutukseensa luottaa. Kuulemma kaikki pitää löytyä kirjallisena, eli sähköposti on parempi keino ottaa yhteyttä kuin puhelinsoitto.
Italiassa totuin siihen että itseään kovina kauppamiehinä pitävät paikalliset koittivat aina pienellä vilunkipelillä saada itselleen hyötyä. Joskus paikallisillakin meni vartti ennen kuin hinnasta päästiin sopuun ja omistajahan nämä väännöt lopulta voitti.
Milton Friedmania mukaillen tästä tulee haittaa koko kansantaloudelle siksi että hinnat eivät ole täysin läpinäkyviä. Ei tiedetä mistä maksetaan ja kuinka paljon, kilpailu kärsii.
Valheella tai pettämällä saatu velkasuhde on tietty laitonta. Jos lakiin voi aina luottaa niin hyvä. Itse en luota. Joka asiassa pitäisi olla valmis todistamaan asia juuri näin. Siksi luottamus taloudessa on hyväksi.
Velkaantuminen köyhyyden muotona on yleistä Suomessa. Kaikki tulot menevät korkojen maksuun vailla mahdollisuutta joskus tuottaa jotain itselleenkin. Mitä muuta se on kuin orjuutta?
Velka ei siis ole rahaa, se on sen täysi vastakohta. Se on jonkun muun väitetty oikeus ryöstää tulevat tulosi. Huonossa tapauksessa vielä oikeusjärjestelmän suojelema ja takaama.
---
Ensi viikolla julkaistaan Arabialaisessa sulassa näissä asioissa neuvovan Ilkka Passin haastattelu