Nuo mainiot tryffelinmetsästäjät

Nuo mainiot tryffelinmetsästäjät

Piemonten tryffelinmetsästäjät on yksi vuoden 2021 ihastuttavimmista elokuvista. Sitä voisi kehua loputtomiin, silti yksikään kehuargumentti ei tunnu turhalta ylisanalta.

Tämä pieni dokumentaarinen helmi on kauniisti kuvattu ja verkkaisesti kerrottu tarina Italian luoteiskulmassa, Piemonten seudulla elelevistä iäkkäistä tryffelinmetsästäjistä.

Ennen kaikkea nämä ihastuttavat iäkkäät herrat etsivät harvinaista valkotryffeliä. Tämän arvokkaan sienen etsiminen on miehille elinkeino, mutta paljon muutakin, se on heidän koko elämä.

Olennainen osa tryffelinmetsästystä ovat myös miesten koirat. Ne ovat heille kuin eläviä työkaluja, joiden arvoa ei voi edes rahalla mitata. Niinpä näitä eläimiä kohdellaan sellaisella arvostuksella, joka sulattaa kyllä paatuneimmankin katsojan sydämen.

Elokuvan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaavat Michael Dweck ja Gregory Kershaw. Kaksikko on hienolla tavalla oivaltanut juuri koirien merkityksen. Elokuvassa on pari kohtausta, jossa koirien energistä menoa metsässä seurataan niihin kiinnitettyjen kameroiden avulla. Nämä jaksot osoittavat kuinka mahtavia työpareja he ovatkaan! Yhteispeli toimii: koirat nuuhkii, tonkii, odottavat ihmiskaveriaan: ”kaivappas tästä”.

Elokuva ei selittele, se kertoo tarinansa visuaalisin keinoin. Dokumentissa ei ole juurikaan musiikkia, eikä lainkaan kertojaääntä. Äänimaailma rakentuu maaseudun äänistä, tuulen huminasta, metsäpuron solinasta, maahan pudonneiden lehtien rasahtelusta jalkojen alla, jossain soi kirkonkellot – tunnelma on täydellinen.

Tryffelidokkariin kuuluu tietenkin tryffelikauppa: seurataan ostajien asiantuntevaa nuuskimista ja lopulta äärimmäisen arvokas ja herkullinen sieni päätyy lautaselle ja silloin ollaan todellisen kulinaarisen nautinnon ytimessä.

Mutta nuo mainiot tryffelinmetsästäjät jatkavat koirineen Piemonten metsissä sienten etsintää. Elokuvassa on paljon hienovaraista huumoria ja ripaus kaihoa. Huumoria on muun muassa, kun dokumentin yksi keskeisistä hahmoista, Carol karkaa ikkunasta yöllä tryffelien etsintään, kun vaimo Maria on kieltänyt iäkästä miestään lähtemästä enää metsiin – elämä ei ole elämisen arvoista, jos ei saa tehdä sitä mistä nauttii.

Piemonten tryffelinmetsästäjät on myös kuvaus katoavasta elämäntavasta. Tehometsätalous, ilmastonmuutos vaanivat taustalla, tryffelialueet pienenevät. Uuden sukupolven tyrffelikerääjät tunkevat apajille. Heille metsästyksessä ei ole samaa sydämen paloa, vaan liiketalouden säännöillä toimivaa kylmää bisnestä.

Juhani Styrman

Piemonten tryffelinmetsästäjät elokuvateattereissa kautta maan.

Kuva: Tryffelinmetsästäjä Aurelio Conterno ja hänen koiransa Birba. Aurelio ei ole koskaan mennyt naimisiin ”koska minulla on Birba”. Piemonten tryffelinmetsästäjät -elokuva on myös dokumentti rakkaudesta. (kuva Go Gigi Go Productions).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

RSS
Follow by Email