Guled & Nasra – rakkauselokuva haudankaivajan perheestä

Guled & Nasra – rakkauselokuva haudankaivajan perheestä

Vuosi 2021 tulee jäämään historiaan korona-vuotena, vuosi tullaan muistamaan myös erinomaisena kotimaisena elokuvavuotena. Uuden sukupolven ohjaajat saavat suitsutusta maailmalla, heidän vahvuutensa on se, että he osaavat kertoa universaaleja tarinoita. Tähän sarjaa liittyi Khadar Ayderus Ahmed marraskuussa ensi-iltaan tulleella elokuvallaan Guled & Nasra.

Ennen kuin Ahmedin esikoisohjaus ehti Suomen elokuvateattereihin, elokuva kiersi maailmalla menestyksekkäästi elokuvafestivaaleilla ja keräsi palkintoja. Eräs niistä on Afrikan merkittävimmän elokuvafestivaalin pääpalkinto Burkina Fasossa. Guled & Nasra on poikkeuksellinen elokuva, se on ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva, joka on kuvattu Afrikassa. Elokuvassa puhuttu kieli on somali.

Guled & Nasra nojaa somalialaisen suullisena tarinankerronnan perinteeseen. Kertomus on yksinkertainen, mutta koskettava. Ahmedin tavassa tehdä elokuvaa on jotain samaa kuin Aki Kaurismäellä: selkeää pelkistettyä kuvakerrontaa, kieli on osuvaa ja tarkkaa. Näin ohjaaja yhdistää somalialaista tarinaperinnettä käsitteeksi tulleeseen kaurismäkeläiseen tyylin, mutta kuitenkin, niin että mistään kopioinnista olisi kysymys – elokuva seisoo täysin omillaan.

Ahmedin käsikirjoittama ja ohjaama Guled & Nasra on ajaton tarina ihmisistä äärimmäisten valintojen edessä. Haudankaivaja Guled (Omar Abdi) perhe elää vaatimattomissa oloissa Afrikan Djiboutissa. Sinällään tasapainoista perhe-elämää varjostaa Nasra-äidin (Yasmin Warsame) vakava sairaus. Guled saattaa joutua hautamaan vaimonsa, jossa hän ei pysty hankkimaan rahoitusta leikkaukseen joka pelastaisi hänet.

Vaikka tarina kerrotaan Afrikasta, sillä on myös yleismaailmallista näkökulmaa: mitä alemmalla olet yhteiskunnallisessa hierarkiassa, sitä vaikeampi on saada otetta sosiaalisista turvaverkoista. Niinpä elokuvassa tärkeäksi nousee perheen sisäinen dynamiikka, eli kuinka toimia keskenään ja jakaa vastuuta. Tarinan ydin on kirkas: huolehtiminen ja kiintymys läheisiin ihmiseen, kaikkea tätä rakkaudeksi myös kutsutaan.

Guled & Nasra on herkkävireinen draama, joka onnistuu piirtämään muutamilla tarkoilla vedoilla hyvän kuvan perheen arjesta. Guledin olemuksessa näkyy suru ja huoli, mutta hänessä on kuitenkin roppakaupalla periksiantamattomuutta. Nasra on, sairaudestaan huolimatta, se perheen temperamenttisempi osapuoli. Pariskunnan poika Mahad oppii myös ottamaan huolten keskellä oman roolinsa kodissa.

Ahmedin ohjauksen tukevaa selkärankaa ovat Arttu Peltomaan hieno kuvaus ja Antti Nikkisen karuihin olosuhteisiin oivaltavasti luotu lavastus. Guled & Nasra on monitahoinen ja kaunis tarina, joka pitää katsojan otteessa loppuun saakka.

Juhani Styrman

Guled & Nasra -elokuva elokuvateattereissa kautta maan.

Kuva: Haudankaivaja ja hänen vaimonsa. Pariskunnan elämässä rakkaus korvaa rahan. Vaimon roolissa nähdään kanadalainen huippumalli Yasmine Warsame (kuva: Bufo).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

RSS
Follow by Email