Matka Aallon maailmaan – Juhani Styrman

Matka Aallon maailmaan – Juhani Styrman

Aalto on Virpi Suutarin ohjaama dokumenttielokuva Suomen kuuluisimmasta arkkitehdistä Alvar Aallosta sekä hänen puolisostaan Ainosta ja myöhemmästä vaimosta Elissasta. Elokuva vie katsojan matkalle ympäri maailmaa Aallon arkkitehtuurin pariin. Samalla elokuva avaa heidän sielunmaisemaa ja kuinka se kietoutui orgaanisesti arkkitehtuuriin ja työhön. Elokuva nostaa myös molempien puolisoiden roolia tasa-arvoisena kollegoina vahvasti esiin.

Elokuvassa on runsaasti ennennäkemätöntä ja kuulematonta arkistomateriaalia, kuten Aaltojen rakkauskirjeitä sekä Göran Schiditin nauhoittamia taustahaastatteluja. Lisäksi elokuvaa varten on digitoitu useita suomalaisia arkistofilmejä, joissa on hienoa ajankuvaa, esimerkiksi Finlandia-talon rakennusvaiheista.

Elokuvassa vieraillaan tietenkin monissa Aalto-kohteissa, niin Suomessa kuin maailmalla. Komeasti kuvatuissa jaksoissa nähdään Aallon arkkitehtuuria muun muassa Helsingistä, Jyväskylästä, Rovaniemeltä ja Säynätsalosta. Ikoniset Viipurin kirjasto ja Cambridgen yliopiston kampus pääsevät oikeuksiinsa kuvaajien Heikki Främin ja Jari Kumpulaisen kameratyöskentelyn kautta.

Irtauduttuaan puhtaasta funkitionalismista ja kehitettyään vapaamman orgaanisen tyylinsä, Aalto loi inhimillisimmät rakenuksensa, kuten Säynätsalon kunnantalon. Kuva: Euphoria film

Elokuva avaa myös hienosti Aallon arkkitehtipuolisojen Ainon ja myöhemmin Elissan merkitystä tasavertaisena työparina ja siitä kuinka he työskentelivät ja loivat Aalto-brändin ja Artekin, joista tuli ikoninen menestystarina. Elokuva on samalla kaunis rakkaustarina Aaltojen elämästä. 

Useat kertoja äänet vievät elokuvaa eteenpäin ja kamera kiertää ja viipyilee Aallon arkkitehtuurin ja suunnittelun yksityiskohdissa. Kuvavirran täydentää Sanna Salmenkallion säveltämä hienovarainen musiikki. Elokuvan äänimaisemaa onkin luotu ”Aallon filosofialle luontevassa leikillisyyden ilmapiirissä”. Elokuvassa muun muassa soitetaan Aalto maljakkoa jousella ja iskemällä yhteen tiiliä, marmoria ja kuparia, eli Aallon arkkituurille tuttuja materiaaleja.

Virpi Suutarin Aalto-dokumentti sopii Aallon tuotannon peruskurssiksi aloittelijoille, kuin myös Aallon tuotannon paremmin tunteville, sillä elokuva täydentää Aalto kuvaa, niin arkkitehtinä, ihmisenä kuin aviopuolisona.

Juhani Styrman

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

RSS
Follow by Email