Tämä kolumni on erään jalkapallokatsojan mietteitä, joka ei missään nimessä olisi kykenevä valmentamaan jalkapallojoukkuetta. Olen tehnyt hiukka urheilujournalismia ja käynyt kohtalaisesti matseissa. Maajoukkueen matsit olen seurannut kaikki.
Tänään taas kansainvälisessä pressissä ennen Bulgaria-matsia istuessani totesin, että olisi kiva kirjoitella laajemminkin näkemyksistään. Urheilujournalismi on kilpailtu laji, eikä minulla ole oikein aikaa katsoa matseja tai seurata tuloksia. Tosin, usein urheilujournalistien näkemykset tuntuvat hiukka sen itsensä jauhamiselta. Ehkä tässä vielä mediaformaattikin vaihtuu.
No, tänään pääsin katsomaan uudistettua stadikkaa. En muista milloin olen siellä katsonut matseja, varmaan nelisen vuotta sitten. Fasiliteetit jäi testaamatta, pressi pidettiin auditorio/liikuntasalissa mutta tilaa riitti.
Katettu katsomo saa stadionin näyttämään pienemmältä. Se todennäköisesti resonoi kivasti kun kannattajat pitävät meteliä. Näytti, että juoksuratojen päälle oli kannettu vihreää ja ihmettelin, että voiko tämä olla täysikokoinen yleisurheilustadion.
Sen sijaan käytävät ja muu katsomon ulkopuolinen tila oli maailman parasta funkista. Uudistetussa kellarissa oli vaneria ja betonia, tummia värejä, kontrastina vaaleaa.
Joukkueille tärkeät profiilipelaajat, kuten nyky-Suomen joukkueessa Sparv ja Arajuuri olivat vanhaan aikaan niitä kaikkein kömpelöimpiä ja ei-teknisiä. Puola-matsissa näkyi, että ilman näitä olivat pojat aika hukassa.
En pitänyt alkuun Lukas Hradeckysta. Hän vaikutti huithapelolta torjuessaan. Sitten keksin sulkea silmät aina hänen torjuntansa aikana ja yleensä kun silmät avasin hänellä oli se pallo hyppysissä. Nykyään luotan häneen. Puola-matsissa hän olisi ottanut pari koppia jotka Joroselta jäivät saamatta.
Mielestäni Suomella Puola-pelissä oli huono joukkue.
Tarkoitan tällä sitä, että ringissä oli kakkostason maajoukkue. Olisiko pitänyt peluuttaa enemmän avainpelaajia? Tuloskin olisi parempi. Tosin, milloin kakkosjengi oppisi pelaamaan kovia pelejä jos tilaisuutta ei koskaan anneta. Aina valitellaan että Suomen kärki ei ole tarpeeksi leveä, sekin alkaa olla vanhaa tietoa.
Uskon, että Rive Kanerva kyllä tiesi että turpaan voi tulla. Hän näytti tv-kamerassa tosi pettyneeltä, en tiedä, uskoisinko. Hänen olisi pitänyt alkaa vaihtaa pelaajia jo 3-0 -tilanteessa tai aikaisemmin. Oltaisiin sitten kokeiltu enemmän pelaajia.
Ei siinä sinänsä mitään että hävittiin kaikki kaksinkamppailut Puola-pelissä, toinen joukkue voi saada henkisen yliotteen ja sitä on varsin vaikea murtaa.
Kokemattomaan silmään näytti, että Suomella oli koko ajan alivoima pallon ympärillä. Siinä missä Suomella oli neljä miestä pallon kimpussa, oli Puolalla viisi tai kuusi. Vastustajan muotoa voi rikkoa liikuttelemalla palloa, pelaamalla laidoille, pistämällä pitkän pallon tai pystysyötöllä muodostelman läpi.
Joel Pohjanpalo sanoi tänään tiedotustilaisuudessa että maalipaikkojen luominen on koko joukkueen tehtävä. Pallo pitää saada boksiin ja se ”on kaikista pelaajista kiinni ja lähtee puolustuspelaajista varsinkin”. Olisi pitänyt tehdä enemmän riistoja ja puolustauduttu aggressiivisemmin.
Tuli hiukka mieleen Hans Backen ja Mixun ajat, kun seistiin puupökkelönä muodostelmassa eikä edes yritetty pelata palloa.
En olisi nostamassa vanhasta kaartista Moisander-Eremenko-Hetemaj joukkueeseen oikein ketään. Ehkä Perpan.
Olin pitkään Italiassa vaihdossa ja kävin katsomassa Serie A- matseja ja juhlia kun Bologna nousi Serie B:stä. Siellä oli muuten kannattajien tifon alla soihdut palamassa kun Suomessa alettiin edellyttää palonkestäviä tifoja.
Cesena-Chievo -matsissa Perpa oli kentän dominoivin hahmo. Hän oli tosin koko ajan maassa, mutta pallonhallinta säilyi Chievolla. Kävin katsomassa Veronan derbyn ja Perpa lahjoitti pelipaitansa, kiitos siitä.
Yleensäkin Serie A -matseissa tunnelma oli Suomea kevyempi. Otettiin myös vähemmän brenkkua mutta pelitapahtumat olivat rennompia ja kannattajat iloisempia. Jossain stadin derbyssa kannattajat uhoavat toisilleen ennen matsia. On ratsupoliisia, tuopit ja kyynelkaasu lentelee. Ei sellaista. Serie A -matsissa vain suoraan istumaan katsomoon ei siellä ollut sanottavasti turvamiehiäkään.
Kun joukkueen peli kehittyy, se pärjää. Ranskan kultajoukkue voitti arvoturnauksia sarjana koska he kehittivät peliään koko ajan. Se ei välttämättä tarkoita että peli olisi huippuhienoa nähtävää mutta kuitenkin että mennään eteenpäin.
Suomen maajoukkueen kultavuodet Litmasen ja Hyypiä aikaan, aina mentiin eteenpäin. Vasta nyt Kanervan aikaan on näkynyt vastaavaa kehitystä.
Odotan Bulgaria – ja Irlanti -matseista kotipeleinä neljää pistettä. Ainakaan ei pitäisi saada lohkon viimeiseksi jäädä.
