Toimittaja Matti Virtanen kirjoitti kirjan Ilmastopaniikki. Hän aikanaan opiskeli maantiedettä, joten kirjoittaminen ilmastomuutoksesta tuli häneltä luontevasti. Hänen kirjastaan on sanottu paljon, häntä on sanottu ilmastodenialistiksi mutta hän pitää itseään joko ilmastoskeptikkona tai ilmastorealistina.
Joskus ihmisille ei mahdu päähän kuin kaksi vaihtoehtoa, hän sanoo, ”Ihmisillä on taipumus jakaa ihmiskunta hyviin ja pahoihin, valkoisiin ja mustiin, vasemmistoon ja oikeistoon, meikäläisiin ja vieraisiin. Se on aika inhimillinen piirre.”
Hän halusi tuoda kirjassaan esiin kultaista keskitietä, englanniksi sanottaisiin lukewarmer eli haalentaja, Matti Virtanen: ”Jäitä hattuun, ei tässä mitään katastrofia ole tapahtumassa.” Denialisti hän ei kuitenkaan omasta mielestään ole.
Maantieteilijänä luonnonhistorian harrastus on ollut hänelle sydämenasia ja jo pitkään hänen on tehnyt mieli panna paperille hiukan skeptisempiä äänenpainoja. Hän päätti haastatella ja tehdä kirja tunnetuista skeptisistä tiedemiehistä. Enemmistö heistä on suomalaisia, mutta muuten haastateltavat painottuvat Pohjois-Eurooppaan, Suomeen, Ruotsiin ja Saksaan.
Matti Virtanen kävi tapaamassa heitä kaikkia henkilökohtaisesti, erään amerikkalaisen hän haastatteli puhelimitse kuten yhden sveitsiläisenkin. Hän sanoo valikoineensa haastateltavat subjektiivisesti, journalistisesti, fiiliksen mukaan.
Kirjan nimi on Ilmastopaniikki, alaotsikko on ”hoito-opas”, Matti Virtanen: ”Jos alkaa tuntumaan paniikinomaiselta niin kannattaa perehtyä asiaan koska tässä tapauksessa tieto ei lisää tuskaa van pikemminkin auttaa ymmärtämään, jos tajuaa nämä luonnonhistorialliset mittasuhteet, että ihmiskunnalla on aina pelko siitä että tulee maailmanloppu. Tämä ei ole mitään uutta.”
Hänkin yllättyi – ilmiö on paljon monimutkaisempi kuin mitä hän itsekään osasi odottaa. Hän lähti selvittämään ilmastomuutoksen takana olevia luonnollisia tekijöitä kuten mistä syystä ilmasto on aikaisemmin muuttunut. Kävi ilmi, että syitä ei tunneta kovin hyvin.
Mielenkiintoisena hän piti erityisesti viime jäätiköitymisvaiheen jälkeistä aikaa eli holoseenia. Kymmenentuhannen vuoden aika on ollut myös lämpimiä kausia, mutta niitä ei ole päästy mittaamaan kun lämpömittari on vain 150 vuotta vanha keksintö. Eikä ollut myöskään maapallonlaajuista sääasemaverkkoa, joka avulla voidaan arvioida globaalia keskilämpötilaa.
”Tässä on se ilmiö että ihmiset helposti sotkevat oman paikallisen elämänpiirinsä ilmaston ja globaalin ilmaston” sanoo Matti Virtanen.
Hän uskoo, että ilmasto on lämmennyt ja tulee vielä lämpenemään jonkin verran, jos hiilidioksidi ja muiden kasvihuoneiden pitoisuus kasvaa niin kuin on ennustettu. Hän ei kuitenkaan näe merkkejä että se lämpenisi enemmän kuin asteen tai puolitoista. Mutta tätä ei voi tietää ennen vuotta 2100, hän sanoo.
Hän on ollut ennen varsin ympäristötietoinen, isänsä kanssa väänsi menosta autokouluun vuosikaudet. Hän sanoo tämän olleen nuoren ihmisen erottuvuutta, olleensa joskus ydinvoimavastainenkin, mutta ehkä siksi että kaveritkin olivat. Hän näkee asiat nykyään enemmän monimutkaisina.
Vihreitä hän on äänestänyt joskus 80-luvulla mutta politiikan toimittajana saanut puolueuskollisuuteen vastarokotteen.
Ilmastoasioissa suurimmat epävarmuudet liittyvät auringon sykleihin, sillä sitä on pystytty mittamaan hyvillä instrumenteilla vasta muutamakymmen vuotta, satelliittiaikakaudella. Kehitys siinä on huimaa. Aikaisemmassa ilmastonvaihtelussa aurinko on tärkein tekijä, se on Matti Virtasesta aivan ilmeistä.
Merivirrat tuovat lisää kaoottisuutta. Valtameret läikkyvät altaissaan ja niissä kiertää lämpö tavalla joka ei ole helposti ennustettavissa. Auringon ja merivirtojen yhteisvaikutus on monimutkainen, eikä sitä ymmärretä kunnolla. Matti Virtanen: ”Jos olisin nuori luonnontieteilijä haluaisin ehkä erikoistua merentutkimukseen, se on mielenkiintoista.”
Pohjoinen alue lämpenee nopeammin kuin alemmat leveysasteet kun Atlantti työntää sinne lämmintä vettä. Golfvirta vaihtaa suuntaansa etelämmäksi kymmenien vuosien välein. Virtausnopeudet merivirroissa muuttuvat hitaissa sykleissä jotka eivät ole nekään kovin säännöllisiä.
Ihmisen ympäristöä haittaava toiminta voi olla pelottavaa ainakin ihmisille itselleen, hän sanoo: ”Jos ihmisiä on liikaa kukaan ei välitä paskaakaan luonnonsuojelusta, niin silloin on kyllä maapallon tulevaisuuden ennuste huono.”
Varakkaimmissa maissa on varaa sijoittaa ympäristönsuojeluun ja luonnon tila on suhteellisen hyvä. Köyhyys on pahin uhka luonnolle, köyhät ihmiset eivät pysty suojelemaan luontoa, koska lapset pitää ruokkia ensin. Kiina tuottaa jo enemmän päästöjä per capita kuin Eurooppa.
Matti Virtasen mukaan on kuitenkin kyseenalaista voiko Kiinaa pitää enää kehitysmaana jolla olisi oikeus olla osallistumatta päästöleikkauksiin. Etelä-Korea on juuri luokiteltu kehittyneeksi teollisuusmaaksi.
Intian poikkeustapauksen Matti Virtanen ymmärtää mutta ei enää Kiinaa. Suurin uhka planeetalle on kuitenkin ihmisten määrä.
Ympäristötietoisuus on tärkeää. Politiikassa pitää olla yhteinen tahtotila siitä että vesien ja ilman suojelu on tärkeää ja saastuttamista pitää vähentää, koska ne aiheuttavat sairauksia. Vasta kolmantena tule ehkä ilmastonmuutos eli hiilidioksidipäästöt, Matti Virtasen mukaan. Jos ilmaa suojellaan ja pyritään puhtaampiin tuotantomenetelmiin niin se automaattisesti vähentää hiilidioksidipäästöjä.
Ilmastotiede hänen mukaansa muistuttaa aika paljon kansantaloustiedettä, se on olevinaan kauhean eksakti tiede. Kaikki toimii malleissa kuitenkin ceteris paribus eli muiden tekijöiden pysyessä ennallaan. Kukaan ei voi tarkkaan tietää mitä ilmakehässä tapahtuu, koska tuntemattomia tekijöitä on paljon, sanoo Matti Virtanen. Ilmastoa mallintavat tuntuvat kuvittelevan hallitsevansa hyvinkin deterministisiä järjestelmiä ja siinä he erehtyvät.
Kaikki ei ole kuitenkaan heidän syytään, osan syystä saa kantaa media ja yliopiston kilpailu määrärahoista ja julkisuudesta. Kaikilla on hieman oma lusikkansa sopassa.
IPCC:n luonnontieteelliseen perustaan hän luottaa. Siellä on käyty läpi kattavasti tutkimuskirjallisuutta, detaljeissa on kuitenkin pientä heittoa. Fyysikotkin kiistelevät ns. ilmastoherkkyydestä eli oletuksesta kuinka paljon lämpötila nousee hiilidioksidin kaksinkertaistuessa.
Yksityiskohdissaan ne ovat tosi mielenkiintoista luettavaa, mutta kun niistä tehdään yhteenveto poliitikoille, jota esitetään mediassa, vedetään mutkia suoriksi. Siitä jää katastrofaalinen alarmistinen viesti että kaikki tuhoutuu, sanoo Matti Virtanen.
Greta Thunbergia ja hänen ilmastolakkoaan Matti Virtanen ei haluaisi lähteä mollamaan. Hänen taustansa kuvioita hän kuitenkin ihmettelee, hänen perheensä elämänkerta ei ollut kuitenkaan mieltäylentävää luettavaa.
Lääketiede on pelastanut Matti Virtasen hengen kaksikin kertaa, mutta hän suhtautuu kriittisesti sen saavutuksiin. Raha sokaisee jokaisen tieteenalan, kun sinne aletaan syöltämään miljardeja tutkimusmäärärahoja. Tuloksista tulee helposti sellaisia kuin to
imeksiantaja haluaa.
Omilla elämänvalinnoillaan hänkin koittaa vaikuttaa. Hän syö mahdollisimman vähän punaista lihaa ja pyöräilee paljon, vuodet ympäri. Lapsena hänellä oli astma ja siksi hän vihaa ilmansaasteita.
Hän ihmettelee, että lapsiakaan ei haluta enää tehdä, kun maailma loppuu kuitenkin kymmenen vuoden päästä – maailmanlopunennustuksia on tullut jo niin monta, että tämäkin todennäköisesti menee pieleen.
