Liike Nytin Mirita Saxberg on ”perustavallinen” ihminen joka edustaa keskiluokkaa ja yrittäjiä, ajaa myös uusioperheiden asioita

Mirita Saxberg päivystää Narinkkatorilla Liike Nytin asuntoautolla. Se hommattiin siksi että näkisi äänestäjäkuntaa, olisi kasvotusten tekemisissä. Itse liike painottuu paljon nettidemokratian keinoihin. Ihmiset voivat vaikuttaa päätöksentekoon äänestämällä päätösasioista noin kaksi kertaa kuussa. Kansanedustajat ja valtuutetut huomioivat tämän nettiparlamentin mielipiteen.

Mirita Saxbergin mukaan kun kyse on liikkeestä, ei perinteisestä puolueesta, kohtaamisia katsotaan vähän eri vinkkelistä. Porukkaa on käynyt kaikenlaista, moni on utelias ja haluaisi uudistaa poliittista päätöksentekoa.

Moni on tosi valveutunut, toiset vasta kyselevät että mikä tämä juttu onkaan. Moni sanoo, että Harkimon porukkaa. Mirita Saxberg: ”Hän on profiloitunut meidän puheenjohtajana ja on yksi perusjäsenistä, mutta me olemme satakunta erilaisia kasvoja ja ääniä. Me olemme paljon enemmän kuin Hjallis Harkimo, me olemme Liike Nyt.

Helsingissä Liike Nytillä on 20 ehdokasta, täysi lista olisi 22. Ehdokkaat on valittu valitsijayhdistyksen kautta. Uusia kasvoja on paljon. Paikalla on paljon ehdokkaita Uudeltamaaltakin kun Kampin läpi kuljetaan.

Mirita Saxberg on ammatiltaan opettaja, yrittäjä ja äiti ja Liike Nyt – eduskuntaryhmän pääsihteeri. Hän on 13 vuotta tehnyt osa-aikaisesti yrityshommia, koulutuksia, kehittää yrityksissä esiintymistaitoa ja viestintää, markkinointia, vuorovaikutusta. Hän käy puhumassa tilaisuuksissa, tekee juontokeikkoja, erilaisia seminaareja ja moderointia.

Mirita Saxberg meni Helsingin kaupunginvaltuustoon viime vaaleissa. Hän sai yli 700 ääntä, muutama meni vähemmälläkin kun Jan Vapaavuori äänestettiin pormestariksi.

Hän teki hallintotieteiden maisteriksi tähdätessään tutkimusta eduskunnassa ja jäi Hjallis Harkimon eduskunta-avustajaksi. Kun hän on tutkinut poliittista päätöksentekoa, hän on nähnyt miten jäykät rakenteet jo tieteellisinkin argumentein politiikassa on.

Puoluepolitiikka on rikki ja hän tekee uraauurtavaa työtä, poliittisen tulevaisuuden kustannuksellakin, kun ei voi tietää mitä tapahtuu vaikka menestystä toivotaankin, hän sanoo.

Liike Nyt toimii niin, että heillä on FB-ryhmiä sosiaalisessa mediassa ja kanavia, joissa voi keskustella asioista. He kehittelevät päätöksentekoalustaa, jossa tuoda asiantuntija helpommin ihmisten saataville ja kehittää äänestyssysteemiä.

Nyt pitää olla liittynyt Liike Nytin vaikuttajaverkostoon että pääsee äänestämään.

Ihan kaikesta ei voi äänestää, mutta pienemmistä asiakokonaisuuksista voi kysyä. Ei voi kysyä olisiko Sote hyvä tai ei, vaan kysymys on hyvä pilkkoa pienempiin osiin, kuten halutaanko valinnanvapaus, kunnallinen vai kilpailutettu malli.

Äänestykset ovat suuntaa-antavia, lakihan sanoo että kansanedustaja on velvollinen oikeudelle ja kohtuudelle omien päätöstensä puolesta. Tietyllä tapaa äänestys on sosiaalisesti sitova, todistustaakka on iso jos on eri mieltä ja äänestää toisin. Kansalaisten mielipiteitä on kunnioitettava, sanoo Mirita Saxberg.

Hjallis Harkimo on ehdokkaana Uudellamaalla ja kerännee paljon ääniä. Helsingin lähtökohtia hän kuvaa aika hyviksi. ”Meillä on mieletön porukka ehdokkaita, asiantuntijoita kukin omalla alueellaan. Minä toivon, että Helsingistä menee läpi ainakin kolme!”

He yrittävät tehdä ”nytkyä”.

Liike Nyt luetaan gallupeissa ryhmään ”muut”, jonka palkki on viimeisissä mittauksissa ollut nousussa. Mirita Saxberg: ”Uskon, että noin 5000 ääneen pitäisi tähdätä, että pääsee läpi. Kaikki riippuu siitä, kuinka paljon ääniä koko porukka kerää yhteensä. En silti usko, että näin paljoa saan ääniä. Liike Nytillä on haastava tilanne, sillä liike ja toimintaperiaate on vasta tuore.”

Nettiäänestyksiä taustoittaa raati asiantuntijoita.

Näin toimitaan myös eduskunnan valiokunnissa. Siellä kuullaan asiantuntijoita. Sitäkin materiaalia voisi julkistaa, mutta valiokuntakäsittelyt ovat suljettuja. Liike Nytin tarkoitus on tarjota asiantuntijatietoa kansanäänestysten tueksi. ”Politiikka on ainut laji missä kukaan ei tarjoa faktapohjaista tietoa”, sanoo Mirita Saxberg.

Hjallis Harkimo on sijoittanut rahaa liikkeen toimiston toimintaan – sen muutamaan työntekijään ja koko liikkeen infraan.  Mirita Saxberg on itse toiminut eduskuntaryhmän pääsihteerinä, liike saa myös eduskuntaryhmärahoitusta.

Mirita Saxberg sanoo olevansa maanläheinen järjen ihminen, joka edustaa keskiluokkaa ja pienyrittäjää, jotka ovat välillä köyhiäkin. Lisäksi hän ajaa sinkkuvanhempien ja uusioperheiden asioita. Arvoiltaan hän ei ole hyvin konservatiivinen mutta ei myöskään ihan liberaaleimmasta päästä. Hän sanoo olevansa perustavallinen ihminen.

Kokoomuksesta hän sanoo, että siellä on puoluekuri ja se toimii hyvin perinteisellä tavalla. Puolueet on perustettu 100 vuotta sitten ja siksi että muuten ei ihmisiä olisi tavoitettu kuin perinteisellä jalkatyöllä.

Some-aikana yhteydenpito päätöksentekijöihin on reaaliaikaista ja interaktiivista. Liike Nyt – valtuustoryhmällä on tuhannen hengen FB-ryhmä päätöksenteon tukena. Se on erilaista kuin istua ryhmäkokouksessa jossa nuijittiin läpi mitä äänestetään tänään. Nyt rakennetaan ihmisten kanssa ja viedään päätöksentekoon, ei toisinpäin.

Suoran demokratian lisäksi hän kampanjoi arkisilla teemoilla. Miten parantaa arkea. Työ, kasvatus, koulutus ja yrittäjyys ovat hänen asiantuntemustaan.

Hänellä oli parhaalla kampanjaviikolla kolme eri paneelia eri yrittäjäyhteisöjen kanssa. On puhuttu paikallisesta sopimisesta ja yrittäjien sosiaaliturvasta, mitä on tärkeää uudistaa, hän sanoo.

Yrittäjien eläkevakuutus olisi uudistettava kokonaan. Nyt osa-aikainen yrittäjä joka käy päivätyössä maksaa sekä yrittäjän että palkansaajan eläkemaksua saamatta siitä kuitenkaan etua. Yrittäjällä on monesti varaa maksaa vain minimimaksut, jotka oikeuttavat saman suuruiseen eläkkeeseen kuin takuueläke.  Sen saa joka tapauksessa, yritti tai ei. Tämä on iso kannustinloukku.

Mirita Saxberg on yhden lapsen äiti ja toinen on tulossa. Hän sanoo, että pienelle lapselle tärkeintä aikaisen päivähoidon sijaan on, että on rakastava aikuinen joka hoitaa. On oltava mahdollista yhdistää lasten kotihoito ja työssä käyminen. Äitiysrahan ohella ei saa tehdä töitä.

Hän putosi tähän loukkuun kun nyt 8-vuotias tytär oli vauva, hän sai työskennellä vain sunnuntaisin yrittäjänä, mikä vaikutti toimeentuloon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

RSS
Follow by Email