THL:n emeritus: Hyvinvointivaltion on ”ylitettävä jälkensä”

THL:n emeritus Sakari Hänninen vetää THL:ssa projektia nimeltään Hyvinvointivaltion rajat. Yksi sen julkaisuista on Hyvinvointivaltio ylittää jälkensä jossa pohditaan hyvinvointivaltion tulevaisuutta.

Sakari Hänninen: ”Hyvinvointivaltio joutuu jatkuvasti uusiutumaan. Sen vahvuus on itse asiassa tietyntyyppinen uusiutumiskyky. Oma ajatukseni on että siinä on hyvin vahva eettis-normatiivinen perusta, joka on pitkän ajan kuluessa jäsentynyt, mitä antiikin kreikkalaiset kutsuisivat sanalla nomos.”

Hän tarkoittaa tämän tosi positiivisessa periaatteellisessa mielessä. Hyvinvointivaltio on aina kyennyt mukautumaan kulloisiinkin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin.

Hyvinvointivaltiota sanana kuvittaa sellaiset asiat kuin julkinen vastuu kansalaisista, universalismi ja universaalit palvelut. Se myös yrittää pitää huolen kaikkein vaikeimmassa asemassa olevista ja yrittää pitää kaikki mukana. Tasa-arvo ei ole keskeisesti vain arvo vaan eräänlainen hallinnan tapa, ihan menetelmä.

Sakari Hänninen huomauttaa että tasa-arvoiset yhteiskunnat ylipäänsä pärjäävät paremmin lähes joka suhteessa. Hänelle tasa-arvo on kaikkein keskeisin kriteeri, tavallaan kriteeri myös hyvinvointivaltiolle ja poliittiselle vasemmistolle. Itse hänellä ei ole minkään puolueen jäsenkirjaakaan, vasemmistoliiton perustamisessa hän hyöri eräänlaisena taustapiruna.

Hän ymmärtää tasa-arvon ensiksi niin, että on esimerkiksi yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, kaikki ovat yhtäläisiä lain edessä ja muut perustavat juridiset oikeudet.

Sitä seuraava ja vaativampi aste on eri etujen ja ryhmien kuten luokkien asema, kuinka he voivat tuoda tasa-arvoisesti omat etunsa esiin ja ajaa niitä. Tämä tarkoittaa myös tulosten tasa-arvoa, ei pelkkää niin sanottua mahdollisuuksien tasa-arvoa. Varallisuuden uudelleenjakamisen pitää myös näkyä.

Hän ei ehkä puhuisi ikään kuin yhteisestä kakusta, mutta mikä onkaan se on jaettava, siitä pitää keskustella demokraattisesti. Hyvinvointivaltiota ajatellessa hänelle tulee mielellään Amartya Senin termi ’equality of autonomy’, autonomian tasa-arvo. Hyvinvointivaltio luo omia palveluita, sillä on vahva tulopohja, vakuutusjärjestelmä. Palvelujärjestelmä voi kattaa koko väestön. Tulonsiirtojärjestelmä luo kansalaisille mahdollisuuden toteuttaa omia kykyjään ja mahdollisuuksia joita on tarjolla.

Sakari Hänninen: ”Mielestäni hyvinvointivaltion keskeinen asia on vahvistaa tätä kansalaisten autonomiaa. Se tarkoittaa että lapset eivät joudu olemaan niin riippuvaisia vanhemmistaan, naiset niin riippuvaisia miehistään, palkkatyöläiset riippuvaisia työnantajista. Ylipäänsä se tarkoittaa riippuvuuksien vähentämistä.”

Hänen mukaansa kaikkein vaativin ajatus on kuitenkin erojen tasa-arvo, joka on nykyisin kaikkein keskeisin haaste. Maahanmuutossa nähdään että ihmiset ja ryhmät ovat toisistaan todella erilaisia, kuinka nämä erot huomioidaan ja silti luodaan tasavertaisesti mahdollisuuksia? Se on vaativampi tasa-arvon muoto.

Uudet feminismin muodot eivät aja vain asiaansa vaatien että naisia pitäisi kohdella samalla tavoin kuin miehiä, vaan heitä pitää kohdella naisina. Se ero on tunnustettava.

Ympäristökysymyksissä tämä nousee myös esiin, ympäristöongelmat kun ovat aina paikallisia. Pitäisi pystyä luomaan sellaisia politiikkoja ja toimenpiteitä jotka ottavat nämä paikalliset erot huomioon.

Viime kädessä Sakari Hänninen haluaisi sanoa, että tasa-arvoa arvioidaan etujen, tulosten ja mahdollisuuksien mahdollisimman tasaisena jakautumisena. Siitä hyvinvointivaltio on aina lähtenyt.

Jos esimerkiksi työmarkkinoilla ajetaan tasa-arvoa, ajetaan myös palkkatyöläisten ansioiden parantamista. Se myös kiihottaa yrityksiä yrittämään enemmän. Tästä ei seuraa mikään ’race to the bottom’, päinvastoin, kun rimaa nostetaan ja tuottavuus paranee, silloin tasa-arvoinen yhteiskunta luo toisentyyppisiä kannustimia. Kun nämä tekijät nivoutuvat yhteen, siitä herää ajatus hyvänkehästä, joka on hyvinvointivaltiolle myös keskeinen.

Julkinen valta aikanaan otti asioita vastuulleen ja asetti itselleen tavoitteita. Oikeudenmukaisuudesta tuli yhteiskunnallinen tehtävä. Valtio alkoi näitä aktiivisesti toteuttamaan vaikka julkisten palvelujen kautta.  Tavoitteet voivat olla koulutukseen, sosiaaliturvaan tai terveydenhuoltoon liittyviä.

Valtio oli tuotannollisesti aktiivinen. Voi myös katsoa, että se on myös tilaaja ja tuottajat voivat olla yksityisiä tai kolmannelta sektorilta. Yksityistäminen tarkoittaisi että yksityiset tuottajat ottaisivat täyden vastuun. Julkinen vastuu ja julkiset palvelut ovat aina liittyneet keskeisesti yhteen.

Asunnottomat ovat yksi hyvä esimerkki. On tehty asunnottomuusohjelmia, jotka ovat vähentäneet asunnottomuutta. Projektit tai hankkeet lähtivät siitä, että  kaikille tarjotaan asunto. On kuitenkin niin, että monella asunnottomalla oli muitakin ongelmia, mielenterveysongelmia, sairauksia tai riippuvuuksia. Heiltä puuttuu asumiskyky.

Tämän takia tarvitsee tarjota myös muita palveluita, muuten ongelma ei ratkea. Hyvinvointivaltio yhdistää erilaisia toimenpiteitä, jotta ne toimisivat tehokkaammin.

Egalitarismi ja universalismi periaatteellisina arvoina ovat kovan haasteen edessä. Toisaalta, hyvinvointivaltio on aina haastettu, eri vuosikymmeninä eri tavoin. On sanottu, että ei tämä tule onnistumaan. Sanottiin, että nämä toimenpiteet tuottavat itselleen vastakkaisia vaikutuksia kuin ennustetaan. Mittareita katsoen, tässä ollaan kuitenkin onnistuttu.

Moni sanoisi, että tasa-arvoinen yhteiskunta ei anna riittäviä kannustimia yrittää. Nykyhallituksen ohjelmissa on vahvoilla ajattelu, että kannustimia pitää saada kaikkiin ihmisten käyttäytymistä koskeviin tekoihin. Nämä kannustimet eivät välttämättä ole sopusoinnussa tasa-arvon tavoitteen kanssa.

Nyt puolustetaan ajatusta, että on oikeudenmukaisinta jos kaikille taataan pääsy markkinoille. Väitetään, että pitkäaikaistyöttömät hyötyisivät, jos irtisanomissuojaa edelleen heikennettäisiin.

Hän ei usko, että tilanne ei tällöin huononisi edes rawlsilaisessa mielessä eli ettei kenenkään tilanne olisi huonompi kuin ennen. On selvää tutkimusnäyttöä, että asia ei kuitenkaan näin ole.

Lisäksi tasa-arvo voi kuitenkin liittyä melkein mihin tahansa yhteiskunnalliseen ilmiöön. Ylipäänsä eriarvioisuuden lisääntyminen on nyt kaikkein huolestuttavinta. Esimerkiksi Ruotsissa on juuri tehty tulonjakoselvityksiä, joista näkee että pohjoismaissa, eritoten Ruotsissa ja Suomessa, on menty eriarvoisempaan suuntaan.

Nykyiselle kehitykselle on vaihtoehtoja. Esimerkiksi mahdollisia perustulomalleja on olemassa monia. On myös kiinnostavaa keskustelua ’universal basic assets’ -järjestelmästä. Se on varallisuusjärjestelmä, jossa ihmisillä olisi yhtäläiset mahdollisuudet käyttää yhteiskunnallisia voimavaroja, myös immateriaalioikeuksiin kuuluvia.

Mutta toisaalta finanssikapitalismissa luodaan uudenlaisia instrumentteja finanssivetoisiin toimenpiteisiin. Näiden uusien instrumenttien erityisenä kohteena on myös sosiaali-terveydenhuoltoalat, joissa liikkuu aivan valtavat rahasummat. Yksi esimerkki on ’social impact bonds’, joiden avulla yksityiset päätoimittajat voivat etsiytyä näille aloille.

Finanssipääoma etsiikin koko ajan uusi tuottavia kohteita kun vanhoilta aloilta niitä ei niin vain löydy. Sosiaali- ja terveydenhuollossa ovatkin jo Suomessa kymmenien miljardien markkinat, jotka SOTE saattaa avata. Suunnaton ongelma syntyy, jos ryhdytään spekuloimaan palvelujen saatavuudella. Nythän jo ruokajärjestelmässä spekuloidaan ruoalla, vedätetään hinta mahdollisimman korkeaksi ennen kuin myydään. Suhdanneluontoisuus ja epävarmuus lisääntyvät.

Sakari Hännisen mukaan markkinat eivät ole samat kuin aina ovat olleet, vaan muuttuvat koko ajan, kuten varjopankkitoiminta, elektroninen kaupankäynti, erilaiset luotottamisen muodot osoittavat.

Nykytilanteesta tekee entistä haastavamman työmarkkinoilla tapahtunut murros. Niinpä työväenliike onkin joutunut ojasta allikkoon, kun prekarisaatio etenee ja palkkatyösuhteet fragmentoituvat. Siksi Sakari Hänninen uskoo, että jokin perustulomalli olisi paikallaan.