Tutkija Elina Noppari teki Tampereen yliopistolla työryhmänsä kanssa tutkimusta niin sanotuista vastamedioista. He julkaisivat muiden kirjoittajien kanssa kirjan Media & Populismi (Vastapaino). Vuonna 2015 tuli Eurooppaan ja Suomeen suuri siirtolaisaalto. Samaan aikaan julkisuudessa ruvettiin puhumaan valemedioista kuten MV-lehdestä.
Tutkijat pitivät aihetta kiinnostavina ja ryhtyivät seuraamaan julkaisuja. Julkinen keskustelu vaikutti varsin yksipuoliselta. He halusivat tarkastella julkaisuja nimenomaan tekijöiden ja lukijoiden näkökulmasta. Niistä puhuttiin paljon mutta puhujat olivat kaikkea muuta kuin ihmisiä jotka olivat niiden kanssa tekemisissä.
Elina Noppari: ”Meitä kiinnosti juuri se miksi nämä julkaisut vetoavat ihmisiin, miksi niitä seurataan.”
Toisaalta kiinnosti se miten perinteinen media ja journalismi on osoittautunut tarpeettomaksi ja miksi ihmiset ovat kääntyneet uusien verkkojulkaisujen pariin.
He aloittivat tutkimuksen jo ennen kuin saivat rahoitustakaan. Mediatutkijoina he ovat tehneet tutkimusta, joka on yleisölähtöistä, jotta näkevät mitkä lukijoiden ja sisällöntuottajien motiivit ovat. Nämä roolit usein sekoittuvat.
Tutkijat alkoivat tutkimuksen ”lumipallomenetelmällä”. He hyödynsivät omia sosiaalisia verkostojaan, että löytäisivät haastateltavia. Kirjoittivat aluksi Facebookiin. Yhteensä he haastattelivat noin 25 henkilöä, jotka olivat sekä tekijöitä että lukijoita.
He lähestyivät ihmisiä, jotka saattaisivat seurata tämäntyyppisiä julkaisuja ja kysyivät, tunteeko taas tämä heitä. Hiljalleen päädyttiin aktiivitekijöihin asti. Aineisto on kuitenkin vain haastatteluaineisto, josta yleistyksiä on hankala tehdä. Mediassa oli virheellisesti lukenut, että nyt käyttäjät ja tekijät on saatu profiloitua.
He etsivät yhteisiä nimittäjiä, Elina Noppari: ”Heillä oli epäluottamusta jota he toivat esiin journalistiseen mediaan, se oli yksi keskeinen syy että oli hakeuduttu etsimään vaihtoehtoja.”
Luottamuksen menetykseen oli monia yksilöllisiä syitä. Joku oli saattanut todistaa tilannetta mielenosoituksessa, jota journalistinen uutisointi ei ollut käsitellyt oikein. Joku oli löytänyt ulkomailta uutislinkkejä, jotka eivät käyneet kotimaan uutisoinnin kanssa yksiin.
Kun maahanmuuttoaalto vuonna 2015 iski, niin journalistinen uutisointi oli liian varovainen. Moni näki, että vuosien saatossa linja on muuttunut ja moni näki, että vastamediat ovat aiheuttaneet tämän. Maahanmuuttokysymyksiin ei journalistinen media osannut antaa vastausta tai tietoa, jota olisi tarvittu tai haluttu.
Kaikki vastamedia ei kuitenkaan puhu pelkästä maahanmuutosta, vaikka se muutama vuosi sitten koettiinkin tärkeäksi. Rikosuutisointi on yksi aihepiireistä, joita vastamedioissa seurataan. Myös kriittinen suhtautuminen Euroopan Unioniin, kansainvälinen politiikka ja Venäjä.
Haastatteluissa kysyttiin suhtautumisesta Venäjään, sillä monia nettilehtiä on kritisoitu venäjämyönteisiksi. Heiltä kysyttiin, miten he kokevat asian, ovatko levittämässä venäjämyönteistä aineistoa tai miten lukijat suhtautuvat Venäjä-aiheisiin. Ei tarvinnut aina edes kysyä ennen kuin aihe nousi esille. Valtamediaa kritisoitiin NATO-myönteiseksi ja vastamedioista haetaan tälle vastavoimaa.
Lukijat seuraavat kuitenki
n myös journalistista mediaa. Julkisessa keskustelussa uskotaan, että julkaisuja seurataan täysin kritiikittömästi, että kaikki uskotaan mitä siellä sanotaan. Mutta tosi asiassa haastatellut suhtautuvat vain yhtä kriittisesti vastamedioihin kuin journalistiseen mediaan.
He ajattelevat seuraavansa uutisointia sieltä täältä kriittisesti, jopa skeptisesti. Täten pystyy paremmin suodattamaan totuuden, mikä ikinä se onkaan, se löytyy medioiden välimaastosta.
”Jos ajattelee vaikka MV-lehteä, osa kertoi nauttivansa vähän kuin herravihaa uhkuvasta provosoivasta kirjoitustyylistä, sitä luetaan vähän puolivitsinäkin” sanoo Elina Noppari.
Perinteisen journalismin katsottiin arvojen tasolla heijastavan talouspolitiikassa aika oikeistolaista arvomaailmaa. Sitten sosiaalipolitiikassa ja maahanmuuttoon liittyen hyvin vasemmistolaista ja vihreää arvomaailmaa. Moni koki, että perinteisessä mediassa ei löydy tarpeeksi konservatiivista ajattelua.
Kaikki vastamedia ei ole oikeistolaista, on vasemmistolaistakin kuten Vastavalkea. Se ponnistaa vasemmistolaisesta arvomaailmasta. Oikea media on oikeistokonservatiivinen, MV-lehti taas kuvataan äärioikeistolaiseksi.
Tyypillistä vastamedioille on, että ne voivat sinänsä edustaa mitä tahansa poliittista aatesuuntaa tai arvomaailmaa, vasemmalta oikealle.
Tutkijat päätyivät käyttämään käsitettä vastamedia, koska se pyrkii haastamaan valtajulkisuudessa olevia tulkintoja ja asettuu journalismin vastavoimaksi. Ne saattavat olla hyvin erilaisia sisällöllisesti, tekotavallisesti ja ulkonäöllisesti. Julkaisut saattavat edustaa täysin vastakkaisia poliittisia kantoja, mutta yhdistävänä tekijänä niissä on esiintyä vastavoimana ja halu kyseenalaistaa julkisuudessa olevia tulkintoja.
Lehtiä voi tulla ja mennä, niitä on kohtalaisen helppo perustaa.
Tutkijat tarkastelivat MV-lehteä kaikkein tarkimmin ihan juttujen tasolla, minkälaisia juttuja siellä on. He poimivat sieltä kaikki jutut parin viikon ajalta. Jutut luokiteltiin ja katsottiin lähdekäytäntöjä, kuvankäyttöä ja kaikkea.
Muita saitteja he kävivät läpi yleisemmällä tasolla, katsottiin niiden komponentteja, miten he ovat jaotellet juttunsa ja minkä tyyppisiä kirjoittajia siellä on. Syntyi yleiskuva saiteista, linjoista, juttutyypeistä ja esitystavoista.
Journalistisesti vastamedia eroaa perinteisestä siinä että tekijät usein ovat amatöörejä, eivätkä ole sitoutuneet journalistin ohjeisiinkaan. Ne ovat kantaaottavia ja mielipidelehtiä, ääripäänä MV-lehti joka käyttää hyvinkin provosoivaa propagandistista kielenkäyttöä. Se pyrkii kohauttamaan ja on rasistinen.
Elina Noppari sanoo, että MV-lehti on vaihtoehtoscenen iltapäivälehti. Kun taas Vastavalkea tyypillisesti käyttää paljon lähteitä ja pyrkii perustemaan artikkeleissa hyvinkin syvällisesti kantojaan. Kansalainen ja Oikea media ovat ulkoisesti asiallisen näköisiä, ne muistuttavat tavallisia uutissivustoja. Silti niillä on oma agendansa, oma vinkkeli mistä maailma nähdään. Ne pyrkivät tuottamaan tätä tukevaa sisältöä lukijoille.
Englanniksi käytetään termiä ’hyperpartizan sites’, joka tarkoittaa että nämä vastamediat pyrkivätkin olemaan avoimen puolueellisia.
Vanha puoluelehdistö on siirtynyt nettiin tai kuollut pois, lukijamäärät ovat vähentyneet roimasti. Suomessa on ollut pitkä puoluelehtien perinne, uusiin verkkolehtiin liittyy poliittisuus, näkemyksellisyys ja puolueellisuus. Elina Noppari: ”Ne profiloivat itsensä edustamaan tiettyjä maailmankuvaa, tiettyjä ajatuksia ja ideologioita ja sitten suuntaavat sisältöjä samoin ajattelevalle yleisölle tietystä hyvin rajatusta kehyksestä.”
Ne eivät pyrikään olemaan yleisuutismedioita vaan tuottavat näkemyksellistä ja kantaaottavaa sisältöä. Yksi nettilehtien suosion salaisuus on että mielipiteitä ei piilotella vaan tuodaan välillä jyrkästikin esille.
Nettilehdille on ollut tilausta, nyt niiden tekeminen on mahdollista. Elämme teknologisesti aikaa jona tämä on ylipäänsä mahdollista, huomauttaa Elina Noppari.
Maahanmuuttoa käsittelevä uutisointi ei ole vain suomalaista vaan yleiseurooppalainen tendenssi.
Perinteisessä mediassa ei asiaa kyetty käsittelemään, sillä ei haluttu ruokkia rasismia. Tämä jätti aukon joka täyttyi – ihmiset ovat kokeneet maahanmuuton ongelmalliseksi ja siihen liittyy epäkohtia, joista pitäisi kyetä puhumaan.
Netissä esiintyvä eliitin vastustaminen on sekin laajempi ilmiö, puhutaan asiantuntijakriisistä, joka on havaittu kaikissa länsimaissa mutta myös Suomessa. Ei tarvitse paljon pintaa Suomessa raaputtaa niin löytyy vanha herravihan perinne. Tämä käy ymmärrettävällä yhteen sen kanssa, että nettimediat pyrkivät asettumaan journalismin vastavoimaksi.
Elina Noppari: ”Journalismi katsottiin Suomessa hyvinkin eliitin pelinappulaksi tai jotenkin liittoutuneena valtaapitävien kanssa.”
Monen kirjoituksen sävy on sellainen että se kyseenalaisti perinteistä auktoriteettia, tiedettä, alojen asiantuntijoita ja virkamiehiä, ikään kuin kaikkia ylhäältä alas -tyyppistä, ”Kerromme teille totuuden” -tyyppistä viestintää.
Eliittikriittisyys ja valtaapitävien kritiikki laajalla rintamalla oli nettijulkaisuille tyypillistä. Ne kaivoivat esiin vaihtoehtoisia tai vasta-asiantuntijoita, joilla saattoi olla joku asema tutkijayhteisössä mutta jotka yleensä edustivat poikkeavia kantoja.
On uskottu, että suomalainen eliitti on ajatusmaailmaltaan aika yhdenmukaista. Moni vastamedia tunsi edustavansa kansan syviä rivejä, joita vastassa olivat sitten kaiken maailman asiantuntijat.
