THL:n emeritus Sakari Hänninen vetää THL:ssa projektia nimeltään Hyvinvointivaltion rajat. Yksi sen julkaisuista on Hyvinvointivaltio ylittää jälkensä jossa pohditaan hyvinvointivaltion tulevaisuutta. Sakari Hänninen: ”Hyvinvointivaltio joutuu
Kuukausi: tammikuu 2019
Newsadoon tehtävänä on tehdä journalistinen sisältö jälleen kaupallisesti kannattavaksi
Itävaltalainen yritys nimeltä Newsadoo on yrittämässä tehdä journalismia jälleen taloudellisesti kannattavaa. Isot toimijat netissä kuten Facebook tai Google ovat kaapanneet mainosmarkkinat itselleen. Painettu lehdistö seuraa
Tutkijat: vastamedioiden kuluttajat yllättävän uutislukutaitoisia
Tutkija Elina Noppari teki Tampereen yliopistolla työryhmänsä kanssa tutkimusta niin sanotuista vastamedioista. He julkaisivat muiden kirjoittajien kanssa kirjan Media & Populismi (Vastapaino). Vuonna 2015 tuli
Räyhähenget Karjalassa 1800-1900 -vaihteessa sekottuivat eri perinteisiin – piru ei tule kutsumatta
Perinteentutkija Pasi Klemettinen julkaisi kirjan poltergeist-ilmiöistä ajanjaksolla 1800-luvun lopusta 1900-luvulle Suomessa, jonka nimi oli Karjalan räyhähenget. Hän on tehnyt Joensuun yliopistolla gradua ja myöhemmin väitteli